RSS

Finnair etsii uusia säästökohteita

Sun, May 31, 2009

Comments Off on Finnair etsii uusia säästökohteita

Lentoyhtiö Finnair hakee ensi viikolla uusia säästökohteita.
Viime viikolla Finnairin johto ja henkilöstöjärjestöt miettivät yhdessä keinoja lentoyhtiön talouden parantamiseksi nykyisissä olosuhteissa.

Taloussanomien mukaan säästötavoitetta ei ole asetettu, mutta 15 prosentin säästöjä henkilöstökuluissa on väläytetty.

Jos tälle linjalle lähdetään, merkitsee se 1200 työntekijän vähentämistä tai vaihtoehtoisesti kahden kuukauden mittaisia lomautuksia.

Lentoyhtiön johto ja henkilöstöryhmät kokoontuvat uudestaan ensi viikon perjantaina pohtimaan säästöehdotusten toteuttamiskelpoisuutta.

Finnairin talousviestinnästä vastaava Taneli Hassinen kertoo, ettei mitään säästösummaa ole lyöty lukkoon.

Taloussanomien mukaan Liikennelentäjäliiton puheenjohtaja Timo Willberg kuitenkin vahvistaa, että viime viikon seminaarissa puhuttiin yhtenä mahdollisuutena viidentoista prosentin leikkauksesta henkilöstökuluista.

Äskettäin julkaistut ensimmäisen vuosineljänneksen tulokset paljastivat, että lama koettelee myös Finnairia.

Laman yhtenä torjuntakeinona lentoyhtiö tuo markkinoille jatkuvasti uusia tarjouksia, muun muassa halvat lennot New Yorkiin ja Kiinaan, saadakseen houkuteltua lisää matkustajia lennoilleen.

Click para seguir leyendo...

Kesälomakauden alku vilkas Helsinki-Vantaalla

Sun, May 31, 2009

Comments Off on Kesälomakauden alku vilkas Helsinki-Vantaalla

Helsinki-Vantaan lentokentälle odotetaan vilkasta jakso kesälomakauden alkaessa touko-kesäkuun vaihteessa.

Tästä johtuen Finavia kehottaakin tiedotteessaan matkustajia varaamaan tavallista runsaammin aikaa lennolle lähtöön.

Varsinkin aamuisin kello 6.30 – 8.30 sekä iltapäivisin kello 15 – 17 on hyvä varata ylimääräistä aikaa pysäköintiin, lähtöselvitykseen, turvatarkastukseen sekä passintarkastukseen.

Lähtöportilla tulee yleensä olla viimeistään 20 – 30 minuuttia ennen lentokoneen lähtöä.

Finavialta muistutetaan, että pakatessa kannattaa ottaa huomioon turvamääräykset, niin matka menee sujuvasti eikä joudu turhaan luovuttamaan omaisuutta pois turvatarkastuksessa.

Finavian nettisivuilta löytyy ohjeita pakkaamiseen.

Kesälomalle lennot ottavia muistutetaan myös automaattisen lähtöselvityksen helppoudesta.
Samoin useimmat lentoyhtiöt tarjoavat mahdollisuuden lähtöselvityksen tekoon netissä. Näin voi nopeuttaa asiointia lentokentällä huomattavasti.

Finnairin matkustajat voivat tehdä aikaiselle aamulennolle lähtöselvityksen jo edellisenä iltana kello 20 – 21.30. Lisää infoa löytyy Finnairin nettisivuilta.

Click para seguir leyendo...

Suuret kansainväliset lentokentät menettivät matkustajia

Sat, May 30, 2009

Comments Off on Suuret kansainväliset lentokentät menettivät matkustajia

Suurilla kansainvälisillä lentokentillä Euroopassa ja Yhdysvalloissa käy matkustajakato.

Euroopassa matkustajamäärät putosivat eniten suositussa turistikohteessa Espanjassa.
Madrid-Barajas lentokentällä laskettiin vuoden 2009 alusta jopa 17,6 prosentin pudotus.

Yhtä kova lasku nähtiin vain Yhdysvalloissa JFK kentällä, nämä kaksi johtavatkin kansainvälisen lentokenttäjärjestön ( ACI ) julkaisemaa tilastoa.

Muut Eurooppalaiset kentät kärsivät myös lamasta, mutta eivät yhtä suuressa määrin.

Lontoon Heathrown matkustajamäärät laskivat 5,6 prosenttia, Pariisin Charles de Gaulle 7,6 prosentia ja Franfurt 11,8 prosenttia.

Suurimmista lentokentistä ainoastaan kiinalaiset selviytyivät hyvin taloudellisesta kriisistä huolimatta.

Pekingin lentokentän matkustajamäärät kasvoivat 23 prosenttia ja Kantonin 8,3 prosenttia.

ACI:n mukaan maailman kaikki lentokentät menettivät noin 8,6 prosenttia matkustajistaan eli noin 616 miljoonaa asiakasta.

Lentoliikenne elää pahinta kriisiään, lennot halpenevat kilpailun kiristyessä, mutta matkustajakato on tosiasia suuressa osassa maailman lentokenttiä.

Click para seguir leyendo...

Finnairilta GRI-yhteiskuntavastuuraportti

Sat, May 30, 2009

Comments Off on Finnairilta GRI-yhteiskuntavastuuraportti

Finnair on julkaissut ensimmäisten lentoyhtiöiden joukossa GRI-yhteiskuntavastuuraportin. Aiemmin GRI-raportin on julkaissut muun muassa SAS lentoyhtiö.

Finnair on julkaissut ympäristöraporttia jo yli kymmenen vuotta. Nyt raportoinnissa otetaan huomattava harppaus kohti yhteiskuntavastuun raportointia kokonaisuutena, kun Finnair julkaisee kansainvälisen GRI-ohjeistuksen mukaisen yhteiskuntavastuuraportin yhtenä ensimmäisistä lentoyhtiöistä maailmassa.

Kansainvälisen GRI-raportin tarkoituksena on lisätä yritystoiminnan läpinäkyvyyttä ja parantaa yritysten toimintatapojen vertailtavuutta. Yrityksille GRI-raportti on vatuullisuuden kehittymisen ja seurannan työkalu.

Raportti sisältää kaikki yhteiskuntavastuun osa-alueet; sosiaalisen, ekologisen sekä taloudellisen ulottuvuuden. Raportissa on Finnairin yhteiskuntavastuuseen sekä vastuulliseen matkailuun liittyviä artikkeleita sekä GRI:n mukaiset indikaattorit, joissa joko tunnusluvuin tai sanoin käsitellään Finnairin yhteiskuntavstuun tasoa.

”Finnairin onnistuneen Aasian-strategian työllistävä vaikutus on yllättänyt kansantalouden asiantuntijatkin.
Ilman taloudellista vastuuta yrityksen ei ole mahdollista kantaa sosiaalista tai ekologistakaan vastuutaan”, kiteyttää Finnairin ympäristöjohtaja Kati Ihamäki.

Lentojen ympäristövaikutusten lisäksi raportissa puidaan kestävää matkailua laajemminkin.

”Matkanjärjestäjillä on suora liiketaloudellinen intressi sisällyttää kestävä
matkailu osaksi ydinstrategiaansa”, Aurinkomatkojen varatoimitusjohtaja Tom Selänniemi kertoo.

Lisäksi raportissa on osio, jonka otsikko on ”Mitä sinä asiakkaana voit
tehdä?”.
Tässä osuudessa esitellään valintoja, joita asiakas voi tehdä
matkustaakseen vastuullisemmin ja toimiakseen oikein myös matkakohteessa.

“Ei kannata keskittyä matkustamisen, vaan päästöjen vähentämiseen.

Oikeilla reitti- ja kulkuneuvovalinnoilla voi merkittävästi vähentää matkustamisen ympäristökuormitusta, mutta sitä vastoin matkustamisen määrällinen vähentäminen ei automaattisesti vähennä päästöjä.

Esimerkiksi halvan hinnan vuoksi saatetaan valita usein tarpeettomia kiertoreittejä tai lennetään vanhoilla, paljon polttoainetta kuluttavilla lentokoneilla”, huomauttaa Ihamäki Finnairin tiedotteessa.

Finnairin tuore sähköinen GRI-raportti löytyy Finnairin nettisivuilta.

Click para seguir leyendo...

Finncomm jatkaa lentoja Kittilään ensi talvena

Fri, May 29, 2009

Comments Off on Finncomm jatkaa lentoja Kittilään ensi talvena


Finncomm Airlines aloitti lennot Tampereeltä Kittilään vuonna 2008.
Reitti sai erittäin hyvän vastaanoton ja lentoyhtiö on ilmoittanut, että lentoja jatketaan myös ensi talvena.

Lisäksi uutuutena kokeillaan joulunajan lentoja Kittilään alkaen 19. joulukuuta ja päättyen 10. tammikuuta.

Talvisesongin lennot aloitetaan 20. helmikuuta ja reittiä lennetään aina 18. huhtikuuta asti.

Finncomm lentää Tampereelta Kittilään kolmesti viikossa, torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Lennot lähtevät Tampereelta aamupäivällä kello 10.30 ja saapuvat Kittilään kello 12.10.
Vastaavasti Kittilästä paluulennot lähtevät kello 12.35 ja saapuvat Tampereelle kello 14.15.

Lennot operoidaan uudella 68-paikkaisella ATR 72-500-sarjan lentokoneella.

Finncommilla on käytössään yksinkertainen yhdensuuntainen hinnoittelu ilman perilläolovaatimusta.

Edullisimmillaan lentoliput voi ostaa hintaan 69 euroa / suunta.

Click para seguir leyendo...

Airbus juhli 40-vuotista taivaltaan

Fri, May 29, 2009

Comments Off on Airbus juhli 40-vuotista taivaltaan

Lentokonevalmistaja Airbus juhli eilen sopimusta ensimmäisen Airbus lentokoneen kehittämisestä, joka solmittiin Pariisin Ilmailunäyttelyssä 29.5.1969 Ranskan ja Saksan välillä.

Sopimuksen allekirjoittivat Ranskan silloinen liikenneministeri Jean Chamant ja Saksan elinkeinoministeri Karl Schiller.

Yhteistyöstä syntyi eurooppalainen Airbus Industrie-yhtiö 18.12.1970 aikana, jolloin kaupallisten suihkoneiden markkinat olivat Yhdysvaltojen hallinnassa.

A300-tyypin lentokone oli ensimmäinen eurooppalainen kaksikäytäväinen ja –moottorien suihkukone keskipitkille lennoille.

Lentokonetyyppi A300 toi ensimmäisen kerran keskipitkille reiteille siihen asti vain pitkille reiteille kuuluneet edut; tilaa matkustajille, alhaisemman melutason, pienemmän polttoainekulutuksen ja alhaisemmat käyttökustannukset.

Tuotanto jakautui alusta lähtien eri maihin, siivet valmistettiin Iso-Britanniassa, runko Saksassa ja ohjaamo Ranskassa. Osat koottiin Ranskan Toulousessa.

Airbus on valmisti yhteensä 822 A300/A310-lentokonetta, joista yli 620 on edelleen käytössä.

Yhteensä Airbus on toimittanut yli 5600 lentokonetta noin 400 asiakkaalle ja siltä on tilattu 3500 konetta toimitettaviksi lähivuosina.

Nykyisin Airbus on globaali yhtiö, jolla on toimintaa Euroopan lisäksi Yhdysvalloissa, Kiinassa, Japanissa ja Lähi-Idässä.

Yhtiön päämaja sijaitsee edelleen Toulousessa, Ranskassa.

Click para seguir leyendo...

Lentoyhtiö Iberia huutokauppaa löytötavaraa

Thu, May 28, 2009

Comments Off on Lentoyhtiö Iberia huutokauppaa löytötavaraa

Lentoyhtiö Iberia huutokauppaa espanjalaisille lentokentille jäänyttä tavaraa kesäkuussa.

Lennoille lähteviltä ja saapuvilta matkustajilta unohtuu tai häviää lentokentille tuhansittain esineitä aina morsiuspuvusta satoihin vyölaukkuihin tai lastenrattaisiin asti.

Tavarapaljous on kirjavaa; elintarviketölkkejä, kenkiä, leluja, joulukoristeita ja jopa eläinten kulmahampaita löytyy Madridin Barajas-lentokentän vanhalla teollisuusalueella sijaitsevalta hangarilta.

Tavallisesti löytyneet esineet säilytetään kuusi kuukautta ja jos tänä aikana niiden omistajaa ei löydy, niin ne myydään huutokaupalla.

Kesäkuun 4. päivä huutokaupattava tavara on koottu yhdeksään erään, joista kalleimman lähtöhinta on 15.430 euroa ja se sisältää vaatteita.

Halvin erä lähtee huutokaupattavaksi hintaan 4261 euroa ja sen sisällöstä löytyy kodin tarvikkeita kuten mattoja, esiliinoja, kahvinkeittimiä sekä erilaisia työkaluja.

Lentoyhtiö Iberia on ollut vastuussa löytötavaran hoitamisesta jo vuodesta 1942 lähtien.
Yhtiöstä kerrotaan, että ostajat ovat lähes aina samoja henkilöitä, jotka myyvät tavaroita eteenpäin joko kirpputoreilla tai second hand-myymälöissä.

Huutokaupasta saatavat tulot menevät löytötavaran organisoinnista aiheutuviin kuluihin ja jos jotakin jää yli, niin se osoitetaan vastaavalle ministeriölle Espanjassa.

Click para seguir leyendo...

Kreikkalainen Aegean Star Alliancen jäseneksi

Thu, May 28, 2009

Comments Off on Kreikkalainen Aegean Star Alliancen jäseneksi

Kreikan tämänhetken suurin lentoyhtiö, Aegean Airlines on anonut Star Alliancen jäsenyyttä.

Toukokuun 26. päivän allianssin johtokunta hyväksyi hakemuksen lentoyhtiön tulevasta jäsenyydestä.

Aegean Airlines perustettiin maaliskuussa 1999 ja siitä on kymmenessä vuodessa tullut matkustajamäärältään Kreikan suurin lentoyhtiö.

Lentoyhtiön laivasto koostuu 31 lentokoneesta, joista 21 on Airbus A320 ja A321 tyypin koneita, 4 Boeingia sekä 6 AVRO RJ 100-tyypin lentokonetta.

Aegean Airlinesilla on myös tilauksessa 27 uutta Airbus lentokonetta, jotka toimitetaan yhtiölle asteittain vuoteen 2010 mennessä.

Lentoyhtiö operoi lennot 47:ään kohteeseen niin koti- kuin ulkomailla, yhteensä sillä on 200 päivittäistä lentoa.

Aegean Airlines tuo Star Alliancen verkostoon tärkeän lisän itäisellä Välimerellä.

Star Alliancen matkustajat saavat käyttöönsä verkoston, jossa lennot Ateenaan ja sieltä Kreikan muihin kaupunkeihin ja saarille tulevat yhteistyön piiriin.

Liittymisen ja siihen kuuluvan täysjäsenyyden etuineen lasketaan vievän noin vuoden.

Click para seguir leyendo...

Air Berlin avaa lennot Tel Aviviin

Wed, May 27, 2009

Comments Off on Air Berlin avaa lennot Tel Aviviin

Saksan toiseksi suurin lentoyhtiö Air Berlin laajentaa reittiverkostoaan ja avaa suorat lennot tänä kesänä Berliinistä Israeliin ensimmäistä kertaa.

Lentojen liikennöinti aloitetaan heinäkuun 7. päivänä. Berliinistä Tel Aviviin lennetään suorat lennot kahdesti viikossa.

Lentoyhtiöllä on myös useita kaupunkeja Saksassa, joista voi ottaa yhteyslennot Berliinin kautta Israeliin.

Lennot Tel Aviviin lähtevät tiistaisin ja toirstaisin illalla Berliinistä ja saapuvat kohteeseensa seuraavan päivän puolella.

Lennot ovat myynnissä Air Berlin lentoyhtiön nettisivuilla, matkatoimistoissa sekä lentoyhtiön Service Centerissä.

Lentolippujen hinnat alkaen 99 euroa, sisältäen verot ja matkustajamaksut

Click para seguir leyendo...

Air Baltic kasvatti matkustajamääriään

Wed, May 27, 2009

Comments Off on Air Baltic kasvatti matkustajamääriään

Latvialainen Air Baltic kasvatti matkustajamääriään tämän vuoden huhtikuussa. Suurin muutos tapahtui lentoyhtiön kotiasemalla Riiassa, jonka kautta yhtiön lennot ottaneita matkustajia oli jopa 56 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Yhteensä Air Baltic kuljetti huhtikuussa 2009 217 544 matkustajaa, joka on 20 prosenttia enemmän, kuin vuoden 2008 huhtikuussa, jolloin lentoyhtiöllä oli 181 943 matkustajaa.

Yhtiön pääjohtaja Bertolt Flick pitää tulosta merkittävänä näissä yleismaailmallisissa taloudellisissa olosuhteissa.

Vuoden ensimmäisen neljän kuukauden aikan Air Baltic kuljetti 717 705 matkustajaa, luvussa on lisäystä 11 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, jolloin matkustajia oli hieman vajaat 600 000.

Huhtikuussa lentoyhtiö operoi yhteensä 3687 lentoa, 2 prosenttia vähemmän, kuin viime vuonna samaan aikaan. Vuoden alusta yhteenlaskettujen lentojen määrä oli 13348.

Myös lentoyhtiön käyttöaste nousi sekä huhtikuussa 2009, 11 prosenttiyksikköä, että vuoden alusta laskettuna, 8 prosenttiyksikköä.

Air Balticin 15 minuutin täsmällisyys oli myös 93,1 prosenttia, tämä tarkoittaa sitä, että 93,1 prosenttia yhtiön lennoista lähti aikataulun mukaisesti tai korkeintaan 15 minuuttia myöhässä.

Click para seguir leyendo...
Entradas Previas Entradas Posteriores