RSS

Lentoyhtiöt pyytävät apua hallituksilta

Thu, Apr 22, 2010

Comments Off on Lentoyhtiöt pyytävät apua hallituksilta

Euroopan suurimmat lentoyhtiöt ovat kääntyneet Euroopan komission puoleen pyytääkseen apua unioni-maiden hallituksilta ulkomaille jääneiden tuhansien matkustajien kotiin saamiseksi.

Lentoyhtiöiden mukaan maailman lentokentillä on tuhansia matkustajia odottamassa kotiinkuljetuksia johtuen viikon kestäneistä lentorajoituksista EU:n alueella.

Lentoyhtiöt kertovat tarvitsevansa ylimääräistä apua siinä valtavassa työssä, joka kotiinkuljetusten järjestämisestä aiheutuu. Hallitukset eivät yhtiöiden mukaan voi välttää vastuutaan kansalaisia koskevassa päätöksenteossa.

Lentoyhtiöt ovat kärsineet massiiviset taloudelliset tappiot kuluneen viikon aikana johtuen hallitusten tekemästä päätöksestä sulkea Euroopan ilmatila.

Samaan aikaan yhtiöt yrittävät järjestää lennot kaikille matkustajille, joita kriisi on koskettanut.

IATA:n mukaan lentoyhtiöiden tappiot nousevat 1,7 miljardiin dollariin jo pelkästään tulojen menetyksenä. Maailmanlaajuisesti kriisi on vaikuttanut 29 prosenttiin lentoja, jättäen noin 1,2 miljoonaa matkustajaa lennoitta päivittäin.

Click para seguir leyendo...

Finnair operoi kaukolentoja tänään

Thu, Apr 22, 2010

Comments Off on Finnair operoi kaukolentoja tänään

Lentorajoituksista Suomen ilmatilassa huolimatta Finnair tulee operoimaan joitakin kaukolentoja tänään torstaina.

Sen sijaan tämänpäiväiset kotimaan- ja Euroopan lennot on jouduttu peruuttamaan ainakin kello 15 asti.

Finnairin lennot New Yorkiin, Souliin, Pekingiin, Shanghaihin, Hongkongiin, Tokioon, Osakaan ja Bangkokiin pyritään lentämään aikataulun mukaisesti, vaikka myöhästymisiä voi tapahtua.

Helsinki-Vantaalta lähtevät lennot Delhiin sen sijaan on peruutettu tältä päivältä.

Lentoyhtiön saapuvat lennot ohjataan tämän päivän aikana Turun ja Rovaniemen lentokentille.

Euroopassa avautunut ilmatila ei automaattisesti poista ongelmia, sillä viikon aikana maailmaan on kertynyt 7 miljoonaa matkustajaa, jotka eivät ole päässeet perille kohteisiinsa.

Mika Vehviläinen Finnairilta kertoo, että hovioikeuden tulkinnan mukaan lennoille otetaan ensisijaisesti ne matkustajat, joilla on varaus kyseiselle lennolle. Vasta sitten täytetään paikat odottamaan joutuneilla matkustajilla.

Click para seguir leyendo...

Euroopan lentokentät auki

Wed, Apr 21, 2010

Comments Off on Euroopan lentokentät auki

Tänään keskiviikkona Euroopassa on pystytty avaamaan lähes kaikki lentokentät kertoo lentoliikenteestä vastaava Eurocontrol.

Rajoituksia esiintyy edelleen Suomessa, jossa Helsinki-Vantaan lentokenttä on jälleen jouduttu sulkemaan lennoilta sekä eteläisessä Ruotsissa.

Eurocontrolin mukaan keskiviikon aikana Euroopassa lennetään 21 000 lentoa, joka 75 prosenttia kaikista aikataulunmukaisista lennoista.

Euroopan ilmatilassa voivat tällä hetkellä lentää kaikki lennot yli kuuden kilometrin korkeudessa.

Tuhkapilvi on viimeisten tietojen mukaan muuttanut suuntaa ja lähestyy Kanadan itä-rannikkoa.

Yhteensä Islannin tuhkapilvi on viime torstaista lähtien aiheuttanut 100 000 lennon peruutukset Euroopassa.

Finnair on peruuttanut kaikki lähtevät ja saapuvat kotimaan- sekä Euroopan lennot tältä päivältä.

Suomeen saapui tänään lentoyhtiön viisi kaukolentoa New Yorkista, Delhistä, Hongkongista, Soulista ja Bangkokista.

Click para seguir leyendo...

Kaikki Suomen lentokentät auki tänään

Wed, Apr 21, 2010

Comments Off on Kaikki Suomen lentokentät auki tänään

Finavian mukaan Helsinki-Vantaan lentoasema on avattu lentoliikenteelle. Myös muut Suomen lentokentät avataan vähitellen tämän aamupäivän aikana.

Tämänhetkisen tiedon mukaan Helsinki-Vantaa pidetään auki ainakin kello 15 asti, tilanne tarkastetaan aamupäivän aikana, jolloin selviää jatkuvatko lennot kentällä.

Lentoyhtiöt Finnair ja Blue1 ilmoittivat eilen tiistaina peruuttavansa kaikki tämänpäiväiset lentonsa iltapäivään asti.

Yhtiöissä ollaan kuitenkin valmiudessa toiminnan uudelleen aloittamiseksi.

Suomen ilmatila on Finavian mukaan avattu kansainvälisille ylilennoille noin 9,5 kilometrin korkeudessa tuhkapilven yläpuolella.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on Finavian mukaan päättänyt ottaa käyttöön uudet kansainväliset toimintamallit ja ohjeet koskien lentoliikennerajoituksia liittyen tuhkaesiintymiin.

Euroopan komissio on yhteistyössä Eurocontrolin kanssa kehittänyt lentorajoituksia säätelevän kolmiportaisen luokituksen. Luokittelu perustuu Lontoon ilmatieteenlaitoksen tuhkaennusteisiin, jotka päivitetään kuuden tunnin välein.

Tietoja tuhkaennusteista käytetään myös lisätietoina lentäjille.

Click para seguir leyendo...

Blue1 järjestää vaihtoehtoisia kuljetuksia

Tue, Apr 20, 2010

Comments Off on Blue1 järjestää vaihtoehtoisia kuljetuksia

Lentoyhtiö Blue1 järjestää asiakkailleen vaihtoehtoisia kuljetuksia Suomessa ja Euroopassa.

Lentoyhtiö etsii parhaillaan vapaita linja-autoja, joilla korvattaisiin lennot Brysseliin sekä Brysselistä Suomeen tällä viikolla.

Muissa Blue1:n Euroopan kohteissa kuten Nizza, Milano, Ateena, Rooma, Zürich, Lontoo ja Berliini toimivat SAS lentoyhtiön järjestämät korvaavat kuljetukset.

Sekä Blue1:n että SAS:n bussiyhteyksistä informoidaan kyseisten lentoyhtiöiden nettisivuilla sekä Facebookissa.

Ensimmäinen Blue1 bussi kohti Brysseliä lähti tänään Rautatientorilta kello 15.30 lautalla Travemündeen ja pääsee perille torstai-iltana myöhään tai perjantai-aamuna.

Huomenna keskiviikkona Blue1 lähettää Rautatientorilta Kapelskärin kautta toisen linja-auton aamulla kello 05.00, paikat voi varata numerosta 050 33 81 284.

Brysselistä Helsinkiin lähtevät bussit torstaina, perjantaina ja lauantaina kello 10.00 Brysselin lentoasemalta kohdasta ”bus parking” level 0.

Ainoastaan lauantain bussissa on vielä paikkoja jäljellä, varaukset numerosta 50 56 90 286.

Click para seguir leyendo...

Tuhkapilvi leviämässä jo Pohjois-Amerikkaan

Tue, Apr 20, 2010

Comments Off on Tuhkapilvi leviämässä jo Pohjois-Amerikkaan

Islannin tulivuoresta purkautuvan tuhka aiheuttama pilvi on levinnyt jo Pohjois-Amerikkaan, missä on jouduttu peruuttamaan ensimmäiset lennot.

Kanadalaiset lentoyhtiöt peruuttivat varotoimena maanantai-iltana yhdeksän kotimaan lentoa maan itärannikolla sijaitsevasta Newfoundlandin kaupungista.
Pilven ei uskota etenevän sisämaahan rannikolta.

Suomen ilmatila suljettiin täysin eilen kello 24, jolloin Tampere-Pirkkalan lentoasema meni kiinni. Ilmatila pidetään suljettuna tiistaihin kello 18 asti.

Euroopassa useat maat ovat avanneet ilmatilansa väliaikaisesti. Muun muassa Saksa, jonka ilmatila on suljettu tiistaihin kello 12 asti, on antanut lentoluvan Lufthansalle 50 lentoon, joiden tarkoituksena on tuoda kotiin 15 000 muille mantereille juuttunutta matkustajaa kotiin.

Halpalentoyhtiö Ryanair puolestaan on peruuttanut kaikki Pohjois-Eurooppaan ja sieltä suuntautuvat lentonsa keskiviikkoon 21. huhtikuuta asti.

Jo kuudetta päivää jatkuvat lentorajoitukset ovat aiheuttaneet maailmanlaajuisen kaaoksen. Matkustajia kehoitetaan olemaan yhteydessä ensisijaisesti omaan lentoyhtiöönsä koskien lentojen aikatauluja ja korvaavia kuljetuksia.

Click para seguir leyendo...

Helsinki-Vantaa avattiin muutamaksi tunniksi

Mon, Apr 19, 2010

Comments Off on Helsinki-Vantaa avattiin muutamaksi tunniksi

Helsinki-Vantaan lentokenttä suljetaan kello 20 tänä iltana kertoo Finavian liiketoimintajohtaja Reijo Taskinen.

Lentokenttä avattiin muutamaksi tunniksi alkuillasta, jotta New Yorkista saapuvat lennot pääsivät laskeutumaan kentälle.

Aiemmin lentokenttä oli tarkoitus pitää avattuna kello 23 asti.

Myös Turun lentoasema suljetaan samoin kello 20, sen sijaan tänään auki ollut Tampere – Pirkkala lentokenttä pidetään auki puoleenyöhön asti.

New Yorkista saapunut lento oli ensimmäinen Helsinki-Vantaalle laskeutunut kone viime perjantaiyönä tapahtuneen sulkemisen jälkeen.

Lentoyhtiö Blue1 on operoinut illan aikana Helsinki-Vantaalta lennot Osloon ja Tukholmaan.

Finavia tiedottaa lisää lentokenttien tilanteesta kello 21 tänä iltana.

Click para seguir leyendo...

Helpotusta Euroopan lentokaaokseen

Mon, Apr 19, 2010

Comments Off on Helpotusta Euroopan lentokaaokseen

Eilen sunnuntaina Euroopan lentokaaos oli pahimmillaan, vain 15 prosenttia aikataulunmukaisista lennoista pystyttiin lentämään.

Tänään maanataina tilanne näyttää helpottuvan osittain, sillä arviolta puolet suunnitelluista lennoista pystytään lentämään.

EU:n liikenneministerit pitivät videoneuvottelun myöhään sunnuntai-iltana, jossa pohdittiin lentorajoitusten mahdollista purkamista.

Useat lentoyhtiöt pitävät rajoituksia ylimitoitettuina ja muun muassa Lufthansa ja British Airways ovat suorittaneet koelentoja ilman matkustajia tuhkapilven aiheuttamien haittojen arvioimiseksi.

Tuhkapilvestä aiheutuu lentoyhtiöille 150 miljoonan euron taloudelliset tappiot päivittäin. IATA:n mukaan Islannin tulivuorenpurkaus on aiheuttanut lentoliikenteelle suuremmat tappiot, kuin Yhdysvalloissa vuonna 2001 tehdyt terrori-iskut.

Tukholmassa on avattu Arlandan lentokenttä rajoitetusti liikenteelle, lennot Norjassa ja Espanjassa ovat lähes normalisoituneet, Italia ja Itävalta ovat ilmoittaneet avaavansa ilmatilansa tämän päivän aikana.

Sen sijaan Iso-Britannian, Irlannin, Hollannin, Saksan ja Sveitsin ilmatilat pysyvät suljettuina toistaiseksi.

Click para seguir leyendo...

Suomen ilmatila auki tilapäisesti

Mon, Apr 19, 2010

Comments Off on Suomen ilmatila auki tilapäisesti

Finavia tiedottaa, että Suomen ilmatila tullaan avaamaan tilapäisesti maanantaina aamupäivällä vulkaaniseen tuhkapilveen ilmestyneen aukon ansiosta.

Kello 12 ja 18 välisenä aikana avataan lentoasemapalvelut Turun ja Tampere – Pirkkalan lentokentillä.

Finavia tarjoaa näille lentoasemille lennonvarmistus- ja terminaalipalveluja, lennot eteläisen Suomen yli ovat myös mahdollisia kyseisenä aikana.

Helsinki-Vantaan lentoasema sen sijaan tulee pysymään suljettuna, sillä tuhkapilven arvellaan tämän hetken ennustekarttojen mukaan pysyvän eteläisimmän Suomen yllä.

Useat lentoyhtiöt ovat tehneet viikonlopun aikana koelentoja ilman matkustajia Euroopan ilmatilassa ja turvallisuudesta vastaava Eurocontrol analysoi lennoilla saatua informaatiota.

Click para seguir leyendo...

Air Finland lensi Tallinnaan

Fri, Apr 16, 2010

Comments Off on Air Finland lensi Tallinnaan

Lentoyhtiö Air Finlandin lennot Malagaan eilen torstaina operoitiin normaalissa aikataulussa.

Malagasta Helsinkiä kohti lähtenyt lento ei kuitenkaan päässyt aivan perille asti, vaan joutui laskeutumaan yöllä Tallinnaan.

Jatko sujui järjestetyllä laivakuljetuksella, joka lähti tänä aamuna kello 11 Tallinnan satamasta kohti Helsinkiä.

Satamasta oli järjestetty bussikuljetus lentoasemalle.

Air Finlandin lennot Alicanteen tänään perjantaina peruttiin – matkaan päästään aikaisintaan huomenna lauantaina kello 15.

Vastaavasti Alicantesta Helsinkiin matkustavat joutuvat odottamaan kotiinpääsyä toistaiseksi määrittelemättömän ajan.

Kaikki Suomesta lähtevät lennot on peruutettu, Finavia on sulkenut lentoasemat turvallisuussyistä toistaiseksi.

Click para seguir leyendo...
Entradas Previas Entradas Posteriores