Tuoreimman Tekniikka & Talous-lehden mukaa latvialainen Air Baltic lentoyhtiö harkitsee solmukohdan eli hub’in perustamista Suomeen.
AirBalticin hub voitaisiin perustaa esimerkiksi Tampereelle tai Ouluun ja lentokentältä olisi suorat reittiyhteydet muualle Suomeen sekä Eurooppaan yhtiön lennoilla.
Air Balticin kotikenttänä toimii Riian lentokenttä, joka on jo käynyt pieneksi lentoyhtiön palveluille.
Yhtiö avasi jokin aika sitten hubin myös Tallinnan lentoasemalle, josta operoi lennot muun muassa Turkuun.
Suomessa nopeasti laajentunut AirBaltic päättää mahdollisesta uudesta solmukentästä maassamme vuoden loppuun mennessä.
Toteutuessaan solmukenttä vaatisi lentoyhtiöltä noin 200 miljoonan euron investoinnit uusiin koneisiin.
Tue, Apr 13, 2010
Lennot: Air Baltic, Uutiset