RSS

Ulkomaanmatkojen varaukset vähentyneet

Sat, Jun 20, 2009

Comments Off on Ulkomaanmatkojen varaukset vähentyneet

Suomalaiset matkustajat varaavat entistä vähemmän ulkomaanmatkoja etukäteen.

MTV3:en haastattelemien matkatoimistojen mukaan ensi talven lomien myynti on pudonnut noin kymmenen prosenttia viime vuodesta.

Aurinkomatkoilta sekä Finnmatkoilta kerrotaan, että laadukkaat lomat käyvät edelleen kaupaksi ja että all-inclusive lomien suosio on kasvanut huomattavasti.

Tämä johtunee siitä, että lomasta aiheutuvat kulut halutaan tietää tarkkaan jo etukäteen.

Suomalaiset matkatoimistot pyrkivät sopeuttamaan tarjontaansa kysyntään.

Esimerkiksi matkatoimisto Tjäreborgin laman myötä hidastunut myynti on aiheuttanut sen, että kohdetarjonnasta on poistettu Florida ja Venezuela.

Kotimaanmatkailu pitää edelleen suosionsa, kesästä odotetaan vilkasta, sillä laman vuoksi monet päätyvät lomailemaan kotimaassa sen sijaan, että ottaisivat lennot etelän aurinkoon.

Päätökset lomasta tehdään entistä useammin viime tipassa, odotetaan äkkilähtöjen tuomia hinnanalennuksia sekä mahdollisia viime hetken hotellitarjouksia.

Click para seguir leyendo...

Continental Airlinesin kapteeni kuoli kesken lennon

Fri, Jun 19, 2009

Comments Off on Continental Airlinesin kapteeni kuoli kesken lennon

Torstaina Belgiasta Yhdysvaltoihin matkalla ollut lentokone onnistui laskeutumaan normaalisti Newarkin lentokentälle New Jerseyssä kello 11.49 paikallista aikaa, huolimatta koneen kapteenin äkillisestä kuolemasta kesken lennon.

Lento numero 61 saapui Newarkin terminaaliin, joka on yksi New Yorkin alueen kolmesta kansaivälistä lentoliikennettä palvelevasta lentoterminaaleista, täysin normaalisti.

Kapteenin yllättävän kuoleman jälkeen Boeing 777-koneen ohjauksesta vastasivat kaksi lennolla mukana ollutta varalentäjää.

Newarkin lentoasemalla oltiin hälytysvalmiudessa vastaanottamassa koneetta, joka oli lähtenyt aamulla Brysselistä mukanaan 247 matkustajaa.

Perillä matkustajat kertoivat, ettei heille ilmoitettu lennon aikana tapahtumasta.

Lentoyhtiön mukaan varalentäjät ovat täysin päteviä ohjaamaan lentokonetta, heillä on yleensä yli 1500 kyseisen konetyypin lentotuntia takanaan.

Continental Airlinesin lennolla menehtynyt kapteeni oli kuollessaan 60-vuotias ja hänellä oli takanaan 32-vuotinen ura lentäjänä Continentalin palveluksessa.

Kaupallisten lentäjien eläkeikä Yhdysvalloissa oli 60 vuotta vielä jokin aika sitten Vuonna 2007 maassa hyväksyttiin laki, jolla lentäjien pakollinen eläkeikä nostettiin 65:een vuoteen.

Click para seguir leyendo...

Blue1:n uudet lennot Euroopasta Lappiin

Fri, Jun 19, 2009

Comments Off on Blue1:n uudet lennot Euroopasta Lappiin

Tulevana talvena lentoyhtiö Blue1 avaa kaksi uutta reittiä Euroopasta Lappiin.

Uudet lennot operoidaan kerran viikossa Pariisista ja Düssedorfista suoraan Kittilään.

Lentoyhtiön myyntijohtaja Kristiina Holtari kertoo, että lennot on jo myyty 80 prosenttisesti loppuun Pariisin reitillä.

Ranskassa kiinnostus Lappia kohtaan on kasvanut viime vuosina ja tämän suuntauksen odotetaan jatkuvan edelleen.

Talvikaudella Pariisin reittiä lennetään 19.12. – 27.03. 2010 aikana kerran viikossa lauantaisin.

Düsseldorfin reitti tulee vastauksena lentoyhtiön tekemään laajamittaiseen koko Lappia koskevaan markkinatutkimukseen Saksassa.

Holtarin mukaan kysyntää löytyy toimivalle lentoyhteydelle Lappiin sekä yhteistyökumppanille Saksan markkinoilla.

Düsseldorfista Lappiin lennetään 17.12 – 25.03. 2010 kerran viikossa torstaisin.

Kolmas mahdollinen uusi reitti Moskovasta Kittilään on vielä hyväksyntää Venäjän puolelta.
Blue1:lla on valmius alkaa lentää reitillä jo joulukuun alussa, jos lupa-asiat järjestyvät.

Click para seguir leyendo...

Malév hankkii 30 Sukhoi-Superjet konetta

Thu, Jun 18, 2009

Comments Off on Malév hankkii 30 Sukhoi-Superjet konetta

Unkarilainen lentoyhtiö Malév allekirjoitti Pariisin ilmailunäyttelyssä viime maanantaina laajan aiesopimuksen 30:n venäläisen Sukhoi Superjet 100-suihkulentokoneen hankinnasta.

Sopimus on arviolta yhden miljardin euron arvoinen ja sen allekirjoittivat Malévin pääjohtaja Martin Gauss sekä Sukhoin italialais-venäläinen markkinointiyhtiös SuperJet International.

Venäläisvalmisteinen uusi lentokonetyyppi on tarkoitettu lyhyiden ja keskipitkien lentojen operointiin.

Lentokoneen kapasiteetti on 78 – 98 matkustajaa riippuen lentokonetyypin versiosta.

Sukhoi Superjet kilpailee brasilialaisen lentokonevalmistaja Embraerin kanssa samoista matkustajalentokonemarkkinoista.

Ensimmäinen Sukhoi Superjet valmistui Komsomolsk-na- Amuressa vuonna 2007 ja se lensi ensilentonsa 19. toukokuuta 2008.

Click para seguir leyendo...

Aasialaiset investoivat Airbus lentokoneisiin

Thu, Jun 18, 2009

Comments Off on Aasialaiset investoivat Airbus lentokoneisiin

Pariisin ilmailunäyttely on lentokonevalmistajien näkyvimpiä tapahtumia ja vuoden tärkein myyntiesittelytapahtuma.

Airbus kasvattaa tänäkin vuonna tilauskantaansa, vaikka taloudellisesti epävarmoina aikoina lentokonevalmistajat ovat varautuneet lentoyhtiöiden pienempiin investointeihin.

Tänä vuonna yllätyksen tuotti yksityinen aasialainen asiakas, joka teki tilauksen Airbus A320-Prestige lentokoneesta.

Yksityiskäyttöön tulevan koneen malli on matkustajakone A320 ja asiakas voi suunnitella sisutuksen omien tarpeittensa ja makunsa mukaan.
Koneeseen asennetaan myös lisäpolttoainesäiliöt mannertenvälisten lentojen operoimiseksi.

Aasiasta olivat myös Airbusin yritysasiakkaat, lentoyhtiöt Vietnam Airlines, malesialainen Air Asia X sekä filippiiniläinen Cebu Pasific.

Vietnam Airlines teki tilauksen 16 Airbusin A321-tyypin koneesta ja sen lisäksi allekirjoitti aiesopimuksen kahdesta A350-XWB laajarunkokoneesta.

Air Asia X puolestaan tilasi 400 paikkaisia A350-900 Malesian ja Euroopan sekä Australian väliselle lentoliikenteelle.

Cebu Pasific nosti A320-koneiden uusien tilausten määrää viidellä entisten kymmenen lentokoneen tilauksen lisäksi.

Click para seguir leyendo...

BA pyytää henkilöstöään ilmaiseen työhön

Wed, Jun 17, 2009

Comments Off on BA pyytää henkilöstöään ilmaiseen työhön

Brittiläinen lentoyhtiö British Airways kamppailee taloudellisten vaikeuksien keskellä.

Noin kuukausi sitten yhtiön pääjohtaja Willie Walsh kertoi lentoyhtiön käyvän taistelua eloonjäämisestä historiallisen kriisin koettelemana.

Tuolloin Walsh itse ilmoitti olevansa valmis tekemään palkatonta työtä heinäkuun ajan, tämä merkitsee yhtiölle 72.700 euron säästöä.

Samalla yhtiön henkilöstöä pyydettiin pitämään palkatonta lomaa kuukauden ajan.

BBC kertoi eilen lentoyhtiö British Airwaysin lähettäneen 30 000 työntekijöilleen sähköpostitse uuden kirjeen pyytäen tällä kertaa heitä työskentelemään palkatta ajanjakson, joka vaihtelee viikosta korkeintaan kuukauteen.

Palkatonta lomaa ilmoittautui pitämään noin tuhat työntekijää, uusi ehdotus ei vielä ole saanut vastausta työntekijöiden puolelta.

British Airways operoi suorat lennot Helsinkiin Lontoon Heathrown lentokentältä

Click para seguir leyendo...

Helsinki-Vantaalle laskeudutaan ympäristöystävällisemmin

Wed, Jun 17, 2009

Comments Off on Helsinki-Vantaalle laskeudutaan ympäristöystävällisemmin

Kuluvan kevään aikana lähes 60 prosenttia Helsinki-Vantaan lentokentälle saapuneista lennoista on tehnyt laskeutumisen ympäristöystävällisellä menetelmällä.

Kyseessä olevalla ”jatkuvan liu’un” – menetelmällä päästöjä voidaan vähentää 10 – 30 prosenttia lähestymisvaiheen aikana.

Suurilla lentokoneilla tämä tarkoittaa jopa 600 hiilidioksidikilon päästövähennystä ja 200 kilon polttoainesäästöä jokaista laskeutumista kohden.

Finavian julkaiseman tiedotteen mukaan ympäristöystävällisyys ulottuu myös meluun, sillä jatkuvan liu’un laskeutumismenetelmä aiheuttaa vähemmän melua.
Helsinki-Vantaan lennonjohdon päällikkö Karri Hannula kertoo, että tulokset jatkuvan liu’un lähestymisissä ovat kehittyneet positiiviseen suuntaan.

Yhä kasvava lentojen määrä Helsinki-Vantaan lentoasemalla edellyttää myös ennakoivia ympäristövaikutuksien hallintaan tähtääviä toimenpiteitä.

Ympäristön kannalta kestävää palvelutuotantoa tavoitellaan ilmatilan, kiitoteiden, maapalvelun, matkustaja- ja rahtiterminaalien sekä lentokaluston optimaalisella käytöllä.

Samalla asiakkaiden lennot ja niihin liittyvät palvelut toteutuvat viiveettömästi ja ympäristöön kohdistuvat vaikutukset ovat mahdollisimman pienet.

Jatkuvan liu’un lähetymistavan kehittämishanke (CDA Continuous Descent Approach) aloitettiin Finavian toimesta Helsinki-Vantaalla vuonna 2008.

Hankkeella pyritään vähentämään melua, polttoaineen kulutusta ja pakokaasupäästöjä muuttamalla lentäjien, lennonjohdon ja lentoyhtiöiden toimintatapoja etenkin yöajan lentoliikenteessä.

CDA-menetelmien tuloksekas hyödyntäminen ilmatilasuunnittelun, lennonjohdon sekä lentoyhtiöiden yhteistyötä.

Hannulan mukaan Finavian lennonjohtajat ovat mahdollistaneet sen, että lentoyhtiöt voivat toteuttaa CDA-lähestymisiä Helsinki-Vantaalla.

Projekti tukee lentoyhtiöiden sisäistä koulutusta ympäristöystävällisten menetelmien toteuttamiseksi, mutta ei korvaa lentoyhtiöiden omaa panostusta projektin vaikuttavuuden varmistukseksi.

Click para seguir leyendo...

Blue1:n edulliset kesälomalennot

Tue, Jun 16, 2009

Comments Off on Blue1:n edulliset kesälomalennot

Niille, joiden kesälomasuunnitelmat ovat vielä avoinna, sopivat lentoyhtiö Blue1 markkinoille lanseeraamat edulliset lennot Skandinaviaan.
Vietä mukava kaupunkiloma, tai vuokraa auto ja kiertele maaseudulla sekä pikkukaupungeissa.

Suorat tarjouslennot Kööpenhaminaan, Osloon, Tukholmaan ja Göteborgiin lennetään Helsingistä.
Tukholmaan pääsee lentäen myös Turusta ja Tampereelta.

Lennot Tukholmaan alkaen 59 euroa per suunta. Tampereelta ja Turusta 61 euroa per suunta.

Lennot elämäniloiseen ja aitoon Kööpenhaminaan, maksavat 79 euroa per suunta.

Samoin halvat lennot Osloon maksavat alkaen 79 euroa per suunta.

Göteborgiin pääsee 69:llä eurolla per suunta, kaikki hinnat ovat lopullisia hintoja sisältäen verot ja maksut.

Tarjoushintaisia lentopaikkoja on rajoitetusti ja suorat lennot Göteborgiin on kesätauolla heinäkuun kuudennesta päivästä elokuun kahdeksanteen asti.

Click para seguir leyendo...

Finnair Plus Shop-verkkokauppa avattiin

Tue, Jun 16, 2009

Comments Off on Finnair Plus Shop-verkkokauppa avattiin

Finnair on tuonut uuden palvelun kanta-asiakkailleen verkkokaupan muodossa. Nyt kanta-asiakkaat voivat käyttää Finnairin Plus-pisteitään myös tehdessään ostoksia.

Ostokset voi maksaa pelkillä kertyneillä Plus-pisteillä, rahalla tai näiden molempien yhdistelmällä. Näin asiakas voi itse säädellä käyttämänsä pistemäärän ja rahan suhdetta maksaessaa ostoksiaan.

”Ensimmäisessä vaiheessa valikoimassa on noin 1300 tuotetta, mutta uusia saadaan jatkuvasti mukaan.
Tällä hetkellä tarjonnassa on pääosin design-tuotteita, mutta muun muassa elektroniikkavalikoimaa tullaan kasvattamaan” kuvailee Finnair Plussan markkinoinnista vastaava Anna Korpi.

Verkkokaupassa on saatavilla tuotteita Suomen johtavilta design-merkeiltä, kuten Marimekko, Iittala ja Hackman, sekä tunnetuilta ulkomaalaisilta merkeiltä kuten Eva Solo tai Design House Stockholm.

Tilaus uuden verkkokaupan kehittämiseen on tullut suoraan Finnairin kanta-asiakkailta, jotka ovat toivoneet laajempaa pisteiden käyttömahdollisuutta.

Tähän asti pienempien pistemäärien käyttömahdollisuudet ovat olleet rajalliset, Plus Shopin lanseerauksen jälkeen tilanne on toinen, selittää Korpi.

Plus-pisteiltä keräämällä pystyy lunastamaan myös palkintoja tai vaikkapa lennot, tosin näihin tarvittavat pistemäärät ovat suhteellisen korkeita.

Finnairin Plus Shopissa voi asioida, vaikka ei olisikaan kanta-asiakasohjelman jäsen. Maksuvälineinä kelpaavat yleiset luottokortit sekä Nordean, Osuuspankin ja Sampo-pankin verkkotunnuksia käyttämällä.

Verkkokauppa sijaitsee osoitteessa www.finnairplusshop.com ja tuotetilauksia voi tehdä yli 50:een maahan.

Click para seguir leyendo...

Ryanair neuvottelee lentokonehankinnoista Pariisissa

Mon, Jun 15, 2009

Comments Off on Ryanair neuvottelee lentokonehankinnoista Pariisissa

Pariisin vuotuinen Le Bourget-lentokonemessut on merkittävimpiä lentokonevalmistajien markkinointitilaisuuksia maailmassa.

Lentokonevalmistajilla on edessään vaikeita vuosia, sillä lentoliikenteen lasku ja taloudellinen lama näkyvät myös uusien koneiden tilauksissa.

Euroopan suurin halpalentoyhtiö Ryanair on ilmoittanut Pariisin ilmailunäyttelyssä tilaavansa 300 uutta lentokonetta kahdessa osassa.

Ensimmäiset 100 toimitettaisiin vuodesta 2012 alkaen ja loput 200 vuoteen 2016 mennessä.

Ryanairin lennot operoidaan tällä hetkellä Boeing 737-tyypin koneilla, joita sillä on laivastossaan yhteensä 193 kappaletta.
Yhtiöllä on tämän lisäksi tilauksessa 100 samaa tyyppiä olevaa konetta Boeingilta.

Irlantilaisen halpalentoyhtiön periaatteena on yhdellä konetyypillä toimiminen, sillä tämä nopeuttaa lentokoneiden toimintoja ja huoltoa.

Toisaalta lentoyhtiön voidaan ajatella operoivan kahdella eri konetyypillä, kun kyseessä on satojen koneiden laivasto.

Lentokonevalmistaja Airbus toimitti viime vuonna yhteensä 483 lentokonetta.

Ryanairin 300:n uuden lentokoneen tilaus nousee 20:een miljardiin dollariin, joka on huomattava investointi lentokonevalmistajien tämänhetkisessä tilanteessa.

Lentokonevalmistaja Boeingin toimitusjohtaja Jim McNerney kuvaili Ryanairin mahdollista tilausta ”vuoden tapaukseksi”.

Halpalentoyhtiö kilpailuttanee tilauksen Airbusin ja Boeingin välillä tiukasti ennen kuin lopullisia ostopäätöksiä tehdään.

Click para seguir leyendo...
Entradas Previas Entradas Posteriores