RSS

Rahtilennot Aasiaan Finnairin pelastajiksi?

Sun, Feb 14, 2010

Comments Off on Rahtilennot Aasiaan Finnairin pelastajiksi?

Lentoyhtiö Finnair harkitsee rahtilentojen aloittamista Helsingistä Aasiaan ennen ensi kesää.

Lennot hoidettaisiin osittain Finnair konserniin kuuluvan, rahtielennoista vastaavan Finnair Cargo’n mukaan yhtiön omilla koneilla, osittain vuokrakoneilla.

Yksi Finnairin myynnissä oevista MD-11 koneista on jo muutettu rahtikoneeksi.

Finnair on kuljettanut tähän asti rahtia Aasian lennoillaan matkustajakoneiden ruumassa yhdeksästä aasialaisesta kohteestaan.

Rahtilentojen kysyntä Aasiasta on Finnairin mukaan kasvanut 40 prosenttia edellisvuodesta, tämä luo mahdollisuudet kapasiteetin kasvattamiselle kyseisillä reiteillä.

Finnairin rahtilennot kulkisivat pääasiassa Aasiasta Pohjois-Eurooppaan.

Click para seguir leyendo...

Finnairin lennot vilkastuivat alkuvuodesta.

Sat, Feb 13, 2010

Comments Off on Finnairin lennot vilkastuivat alkuvuodesta.

Tammikuun 2010 aikana Finnairin reittilennot piristyivät hieman.

Lentoyhtiön omien tilastojen mukaan kasvua tapahtui erityisesti rahtilennoissa, mutta myös matkustajaliikenteen lennot kääntyvät hienoiseen kasvuun.

Rahtikysyntä kasvoi kokonaisuudessaan 26 prosenttia, eniten kysyntä vahvistui Aasian-liikenteessä, jopa 40 prosenttia. Hintatason pudotus rahtiliikenteessä on pysähtynyt, sen sijaan matkustajalentoliikenteessä keskihinta alenee edelleen lievästi viime vuodesta, kertoo viestintäjohtaja Christer Haglund Finnairin tiedotteessa.

Finnairin reittilennot kuljettivat tammikuussa puoli miljoonaa matkustajaa, joka on 1 prosenttia vähemmän kuin tammikuussa 2009. Samalla matkustajakäyttöaste nousi 3 prosenttiyksikköä ja oli 74 prosenttia.

Haglund toteaa, että kysynnän kasvu tulee ulkomaisilta markkinoilta, reittilentojen kysyntä on kasvanut Aasian- ja Euroopan liikenteessä. Bisnesluokan lennot jatkoivat joulukuussa alkanutta kysynnän kasvuaan.

Finnairin lomalentojen kysyntä laski tammikuussa lähes 30 prosenttia, kapasiteettia laskettiin kuitenkin lähes saman verran, joten tuloksena oli yli 93 prosentin käyttöaste.

Click para seguir leyendo...

airBaltic kasvatti osuuttaan Suomessa tammikuussa

Sat, Feb 13, 2010

Comments Off on airBaltic kasvatti osuuttaan Suomessa tammikuussa

Latvialainen lentoyhtiö airBaltic kasvatti matkustajamääriään Suomessa tammikuussa 2010 yli 220 prosenttia.

Lentoyhtiön tiedotteen mukaan sen lennot Suomen liikenteessä tammikuussa 2010 kuljettivat yhteensä 18 825 matkustajaa.

Pääosa matkustuksesta suuntautui Riian kautta airBalticin jatkolennoilla muualle Eurooppaan sekä Skandinaviaan ja entisiin IYV-maihin.

Air Balticin kaupallisen johtajan Tero Taskilan mukaan Suomi on lentoyhtiölle tärkeä markkina-alue.

Yhtiön tavoitteena on kuljettaa vuoden 2010 aikana neljännesmiljoona matkustajaa lennoilla Riikaan sekä Riian kautta maailmalle.

Etenkin airBaltic:n online-matkatoimistosta on tullut menestys suomalaisten keskuudessa kertoo Taskila.

Yhteensä airBalticin tammikuun 2010 matkustajamäärä oli 199 085, jossa on kasvua edellisvuoden tammikuuhun 12 prosenttia.

Click para seguir leyendo...

Ryanair avaa lennot Liettuaan

Fri, Feb 12, 2010

Comments Off on Ryanair avaa lennot Liettuaan

Halpalentoyhtiö Ryanair on ilmoittanus avaavansa lennot Kaunasiin, Liettuan toiseksi suurimpaan kaupunkiin.

Ryanair avaa tukikohtansa numero 40 Kaunasiin, josta se operoi lennot 18 kohteeseen, joista 9 on täysin uutta.

Lentoyhtiö tulee operoimaan 120 viikottaista lentoa Kaunasin lentokentällä ja on investoinut sinne 140 miljoonaa dollaria.

Matkustajille on tarjolla hyvät jatkoyhteydet Euroopan muihin kohteisiin, yhtiö avaa Kaunasista muun muassa lennot Barcelonaan, Tampereelle ja Milanoon.

Tampereelta Kaunasiin operoitavat lennot aloitetaan 5. toukokuuta ja ne lennetään neljästi viikossa.

Kesällä Ryanair lentää Pirkkalasta yhteensä kahdeksaan kohteeseen, muun muassa halvat lennot Malagaan, Edinburghiin, Lontooseen ja Bremeniin.

Click para seguir leyendo...

Halpalentoyhtiöt laskeutuvat Suomeen

Fri, Feb 12, 2010

Comments Off on Halpalentoyhtiöt laskeutuvat Suomeen

Suomeen avataan yhä enemmän halpalentoyhtiöiden reittejä ja uusia yrittäjiä tulee kilpailemaan Suomen lentoliikennemarkkinoista.

Kysyntää markkinoilla näyttää riittävän, sillä norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian aloittaa toimintansa Suomessa huhtikuun lopulla ja brittiläinen easyJet on viime aikoina avannut lisää reittejä Helsingistä.

Nyt unkarilainen halpalentoyhtiö Wizzair laajentaa toimintaansa Suomessa.
Yhtiö aloitti lennot Turusta Puolan Gdanskiin vuonna 2008 ja tänään avattiin lennot Budapestiin.

Wizzair avaa myös reitit Turusta Riiaan sekä Varsovaan tämän kevään kuluessa.

Halpalentoyhtiöiden suosio kasvaa, eikä ihme, sillä lennot ovat monesti todella edullisia verrattuna Finnairin tai muitten perinteisten lentoyhtiöiden hintoihin.

Hintavertailua voi suorittaa halvat lennot – sivustoilla, joka etsii markkinoiden parhaat tarjoukset yhdellä napinpainalluksella.

Click para seguir leyendo...

Norwegian aloittaa lennot Helsingistä

Thu, Feb 11, 2010

Comments Off on Norwegian aloittaa lennot Helsingistä

Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian on ilmoittanut aloittavansa lennot Helsingistä tämän kevään aikana.

Yhtiön lennot Tukholmaan ja Osloon alkavat huhtikuun lopulla ja ne tullaan operoimaan arkipäivisin kahdesti päivässä. Yhtiö lentää vuoroja myös viikonloppuisin.

Norwegian pyrkii vakiinnuttamaan asemaansa Skandinavian lentomarkkinoilla, joilla perinteisesti ovat operoineet SAS ja Finnair.

Yhtiö laajensi jokin aika sitten toimintaansa Tanskassa ja nyt on Suomen vuoro, suorat lennot Helsingistä ovat osa yhtiön Pohjoismaista strategiaa.

Norwegian on yksi harvoista eurooppalaisista lentoyhtiöistä, joka ei tuota tappiota
Yhtiöllä on lennot 95:een kohteeseen ja se tarjoaa asiakkailleen yli 200 reitin verkoston.

Lentoyhtiö kuljetti vuonna 2009 ensimmäistä kertaa yli 10 miljoonaa matkustajaa.

Click para seguir leyendo...

Lakko häiritsi Kreikan lentoliikennettä

Thu, Feb 11, 2010

Comments Off on Lakko häiritsi Kreikan lentoliikennettä

Keskiviikkona kreikkalaiset julkisen sektorin työntekijät aloittivat laajan 24 tuntia kestävän lakon protestina hallituksen säästötoimille.

Koulujen ja valtion virastojen lisäksi lakko pysäytti maan lennot lähes kokonaan.

Kreikkalaiset lennonjohtajat marssivat pääosin ulos työpaikoiltaan keskiviikkona keskiyöllä.

Kreikan tiedotusvälineiden mukaan lentokentille ei kerääntynyt matkustajia, sillä lentoyhtiöt olivat ehtineet varoittaa asiakkaitaan lentojen peruutuksista.

Kreikan kansalliset lentoyhtiöt Olympic Airlines ja Aegean joutuivat peruuttamaan kaikki keskiviikon toistasataa koti- ja ulkomaan lentoa lakon vuoksi .

Normaalisti vilkas Ateenan lentokenttä oli koko päivän autio, kentältä ei lähtenyt eikä sinne saapunut yhtään lentoa keskiviikon kuluessa.

Suomalaiset lentoyhtiöt eivät operoi lomalentoja talvikaudella Kreikkaan, joten keskiviikon lakko ei vaikuttanut suomalaisten lentoihin.

Click para seguir leyendo...

Blue1:n tulos 2009 tappiollinen

Wed, Feb 10, 2010

Comments Off on Blue1:n tulos 2009 tappiollinen

Lentoyhtiö Blue1 on julkaissut tappiollisen tuloksen vuodelle 2009.

Yhtiön tappiot nousivat 19,3 miljoonaan euroon, kun edellisvuoden tappiot jäivät 1,1 miljoonaan euroon.

Syynä selvästi epätyydyttävään tulokseen pidetään yleistä taloudellista tilannetta ja vaikeata markkinatilannetta.

Liikematkustuskysyntä väheni viime vuonna ja erityisesti Blue1:n lennot Suomen ja Skandinavian kohteiden välillä kärsivät matkustajakadosta.

Yhtiön matkustajakäyttöaste (65,1) säilyi edellisvuoden tasolla, kun taas keskituotto alentui ja vaikutti matkustajatuottoihin.

Blue1:n kapasiteetti laski 4,5 prosenttia verrattuna vuoteen 2008.

Tammikuussa 2010 Blue1 kuljetti 95 000 matkustajaa, saman verran kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Kysynnässä tapahtui kasvua tammikuussa 8 prosenttia edellivuoteen verrattuna.

Click para seguir leyendo...

Norwegian aloitti vuoden lennokkaasti

Wed, Feb 10, 2010

Comments Off on Norwegian aloitti vuoden lennokkaasti

Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian jatkaa kasvuaan. Tammikuussa yhtiön lennot kuljettivat 28 prosenttia enemmän matkustajia, kuin vuotta aikaisemmin tammikuussa 2009.

Yhteensä tammikuussa Norwegianin lennot valitsi 827 743 matkustajaa.

Lentoyhtiössä ollaan tyytyväisiä tammikuun tulokseen, sillä kuukausi on yleensä kysynnältään vuoden heikoin sesonki.

Norwegian ottaa vastaan lähiaikoina uusia Boeing 737-800 lentokoneita, joiden kapasiteetti on aikaisempaa suurempi ja vaikuttaa näin positiivisesti yhtiön kuluihin ja jopa lentolippujen hintoihin.

Yhtiön asiakkaat ovat hyötyneet myös polttoainelisämaksun poitumisesta Norwegianin lennoilla.

Tammikuussa lentoyhtiö operoi 99 prosenttia suunnitelluista lennoista, joista 73,3 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti.

Click para seguir leyendo...

Australia päätti skannereitten käytöstä

Tue, Feb 9, 2010

Comments Off on Australia päätti skannereitten käytöstä

Australian hallitus on päättänyt ottaa käyttöön vartaloskannerit lentokenttien turvatarkastuksissa, kertoo Helsingin Sanomat tänään.

Maan hallitus on ilmoittanut antavansa 200 miljoonan dollarin määrärahan lentoturvallisuuden kohentamiseen neljän vuoden kuluessa.

Osa varoista käytetään uudenlaisten valvontalaitteiden kehittämiseen.

Vartaloskannereitten käyttöönotto toteutuu tiedotteen mukaan ensi vuoden alkuun mennessä.

Joulupäivänä Detroitissa tapahtunut terrori-iskuyritys on saanut Yhdysvaltojen hallituksen taivuttelemaan myös Euroopan Unionin jäsenvaltioita skannereitten käyttäjiksi.

Yhtenäistä päätöstä asiasta Euroopassa ei ole vielä tehty, unionilaisia huolestuttavat terveys- sekä yksityisyyskysymykset, joihin halutaan selvitystä ennen päätösten tekoa.

Yhdysvalloissa on skannerit otettu käyttöön jo aiemmin, samoin Iso-Britanniassa, jossa skannereitten asennus Manchesteriin, Heathrow’hun ja Birminghamiin on jo aloitettu.

Skannaukseen valitaan satunnaisesti pieni joukko matkustajia, siitä ei voi kieltäytyä, jos haluaa lennolle mukaan.
Suomesta käsin lennot Lontooseen tai Manhesteriin ottavien matkustajien on hyvä tietää jo etukäteen, että edessä saattaa olla turvatarkastus vartaloskannereineen.

Click para seguir leyendo...
Entradas Previas Entradas Posteriores