RSS

Helsinki-Vantaan lentotarjonta kasvaa keväällä

Mon, Mar 8, 2010

Comments Off on Helsinki-Vantaan lentotarjonta kasvaa keväällä

Finavian tiedotteen mukaan Helsinki-Vantaan lentoasema tarjoaa matkustajille tänä keväänä uusia kohteita sekä entistä paremmat aikataulut.

Lentokentällä aloittaa kevään aikana lennot kaksi uutta lentoyhtiötä ja useat yhtiöt lisäävät vuoroja jo olemassaoleville reiteille.

”Matkustajille avautuu Helsinki-Vantaalta lisää uusia matkustusvaihtoehtoja. Myös vuorotiheys tärkeisiin liike- ja lomamatkustuksen kohteisiin kasvaa tuntuvasti” toteaa Finavian markkinointijohtaja Kimmo Ruotsalainen tyytyväisenä.

Muun muassa lentoyhtiö Blue1 avaa lennot Berliiniin ja Brysseliin yhteistyönä Lufthansan ja Brussels Airlinesin kanssa.
Tämän lisäksi yhtiön Lontoon reitti saa lisävuoroja huhtikuun lopusta lähtien.

Maaliskuussa liikennöinnin Helsinki-Vantaalta aloittavat uusina tulokkaina Norwegian sekä Meridiana Fly.

Myös Air Berlin lisää toukokuusta lähtien vuoroja Berliiniin, easyJet kasvatti reittitarjontaansa aiemmin tänä vuonna avaamalla lennot Pariisiin ja Manchesteriin.

Vuonna 2009 Helsinki-Vantaan lentoasema vastaanotti yhteensä 12,6 miljoonaa matkustajaa, joista 10,2 oli kansainvälisten lentojen matkustajia ja 2,4 miljoonaa kotimaan lentoliikenteen matkustajia.

Click para seguir leyendo...

KLM:n lennot outlet hinnoin 5 päivää

Fri, Mar 5, 2010

Comments Off on KLM:n lennot outlet hinnoin 5 päivää

Lentoyhtiö KLM hemmottelee asiakkaitaan viiden päivän ajan myymällä lentoja outlet hinnoin.

Unelmakohteiden alennukset saattavat nousta jopa 45 prosenttiin, joten nyt jos koskaan kannattaa ostaa keväinen lomamatka.

Outlet myynnissä muun muassa edestakaiset lennot Venetsiaan, Bolognaan tai Liverpooliin hintaan 169 euroa, sisältäen verot ja maksut.

Tarjouskampanjan kaukolennot Afrikkaan, Aasiaan, Etelä-Amerikkaan ja Yhdysvaltoihin ovat outletin tähtiä. KLM tarjoaa muun muassa edestakaiset lennot Johannesburgiin hintaan 680 euroa.

Yhdysvaltoihin pääsee myös huippuedullisesti, edestakaiset lennot Philadelphiaan saa nyt hintaan 451 euroa, Kanadaan Torontoon puolestaan voi lentää 517 eurolla.

Tarjoushintaiset lennot kevään matkoille voi varata 8. maaliskuuta asti.

Click para seguir leyendo...

Ryanair lisää lennon reitille Tampere-Malaga

Fri, Mar 5, 2010

Comments Off on Ryanair lisää lennon reitille Tampere-Malaga

Aiemmin keväällä halpalentoyhtiö Ryanair ilmoitti avaavansa lennot Malagaan Tampereen Pirkkalan lentoasemalta.

Yhtiön mukaan lentojen ennakkomyynti on osoittanut reitin kysynnän arveltua suuremmaksi.

Alunperin Malagan lennot oli määrä operoida maanantaisin ja perjantaisin, nyt Ryanair on lisännyt kesäkaudeksi lennon myös tiistaiksi. Lennot aloitetaan juhannuksena 2010.

Ryanair aloitti lennot Düsseldorfiin Lappeenrannasta eilen torstaina kuukautta ennen ennakoitua aloitusaikaa myös suuren kysynnän vuoksi.

Lennot Lappeenrannasta Düsseldorfin Weezeen operoidaan kahdesti viikossa, torstaisin ja sunnuntaisin.

Click para seguir leyendo...

Helsinki-Vantaalle uusi palvelupiste

Thu, Mar 4, 2010

Comments Off on Helsinki-Vantaalle uusi palvelupiste

Finnavia tiedottaa Helsinki-Vantaan lentokentän neuvonnan ja pysäköintipalvelun yhdistymisestä uudeksi neuvontapisteeksi ensi maanantaista lähtien.

Palvelupiste sijaitsee keskeisellä paikalla terminaaleja 1 ja 2 yhdistävällä käytävällä, palvellen sujuvasti sekä lähtevät että saapuvat lennot.

Uuden palvelupisteen avautuessa 8. maaliskuuta nykyiset kolme erillistä palvelupistettä suljetaan vaiheittain.

”Uudella järjestelyllä saadaan lisää liikkuvaa henkilökuntaa opastamaan ja neuvomaan matkustajia aina sinne, missä tarvetta kulloinkin on”, kertoo lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen.

Helsinki-Vantaa on ensimmäisenä maailmassa -90-luvun puolivälissä ottanut käyttöön liikkuvan asiakaspalvelun oppaiden muodossa.

Liikkuvat asiakaspalvelijat avustavat matkustajia muun muassa lähtöselvitysautomaateilla sekä terminaalien sisääntulo-ovilla.

Uusi palvelupiste parantaa myös pysäköintiasiakkaiden palvelua, sillä sen löytää nyt helpommin kuin entisen, pohjakerroksessa sijainneen pysäköintipalvelun.

Palvelupiste tulee olemaan avoinna 24 tuntia vuorokaudessa.

Click para seguir leyendo...

Air Berlinin lentäjät peruivat lakkouhan

Thu, Mar 4, 2010

Comments Off on Air Berlinin lentäjät peruivat lakkouhan

Air Berlinin lentäjien tälle viikolle suunniteltu lakko peruttiin viime hetken neuvottelujen tuloksena.

Lentäjiä edustava Vereinigung Cockpit ammattijärjestö, joka edustaa noin 1400 Air Berlinin ja sen tytäryhtiön LTU:n lentäjää, ilmoitti neuvotteluissa tapahtuneesta positiivisesta käänteestä.

Air Berlin puolestaan ilmoitti tänään lakkouhan väistyneen ja että neuvotteluja jatketaan vielä ratkaisemattomiksi jääneistä kohdista. Kiistakysymyksinä ovat edelleen eroavaisuudet lepoajoissa ja päivystysvuoroissa Air Berlinin ja LTU:n lentäjien välillä.

Lyhyellä varoitusajalla toteutettu lentäjien lakko olis pysäyttänyt Air Berlinin lennot lähes kokonaan, eikä asiasta olisi pystytty tiedottamaan etukäteen matkustajille riittävän ajoissa.

Nyt kaaokselta kuitenkin vältyttiin ja Air Berlinin lennot Suomen kohteisiin jatkuvat täysin normaaleina.

Click para seguir leyendo...

British Airwaysin lennot vapaaehtoisvoimin

Thu, Mar 4, 2010

Comments Off on British Airwaysin lennot vapaaehtoisvoimin

Samaan aikaan, kun ammattijärjestö Unite uhkaa British Airways lentoyhtiötä lakolla, tuhannet vapaaehtoiset työntekijät ovat ilmoittaneet halustaan työskennellä mahdollisesta lakosta huolimatta.

Lentoyhtiöllä on 6000 matkustamo- ja lentokenttätyöntekijää valmiustilassa hoitamaan yhtiön lennot, vaikka lakko alkaisi.

Yhtiön toimitusjohtaja Willie Walsh ilmoitti yhtiön sisäisessä tiedotteessa, että 1000 matkustamohenkilökunnan jäsentä on valmiustilassa mahdollisen lakon alkamisen vuoksi.

Ammattijärjestöön kuuluvat työntekijät ovat raivoissaan kollegoilleen, jotka ovat luvanneet työskennellä lakon aikana, mutta eivät ole saaneet paljonkaan sympatioita puolelleen muun henkilökunnan tai yleisön osalta.

Tämä johtunee osaltaan siitä, että British Airwaysin matkustamohenkilökunta on alalla kuuluisa hyvistä palkoistaan sekä loistavista työsuhde-eduistaan. Lentoyhtiö taistelee kuitenkin nyt olemassaolostaan ja leikkauksia tarvitaan niin henkilökunnan määrássä kuin palkoissakin.

Walsh kertoi tiedotteessa, että Lontoon City-lentokentän lennot operoidaan täysin normaalin aikataulun mukaisesta, vaikka työtaistelu alkaisi.

BA:n kaukolennot Gatwickin kentältä toimisivat myöskin normaalisti, mutta lyhyen matkan lennoista voitaisiin operoida vain puolet.

Tiedotteen mukaan myös kaikki lennot Heathrown lentokentältä operoitaisiin lähes normaalin aikataulun mukaisesti.

Click para seguir leyendo...

Malev valtion omistukseen

Wed, Mar 3, 2010

Comments Off on Malev valtion omistukseen

Unkarin valtio on ostanut 95 prosenttia lentoyhtiö Malevin osakkeista.

Yksityinen AirBgridge, Malevin entinen pääosakkeenomistaja pitää loput 5 prosenttia lentoyhtiön osakkeista.

Samalla lentoyhtiön osakkeita aiemmin omistaneesta Vnesheconombank venäläispankista tuli Malevin päärahoittaja.

Unkarin hallituksen mukaan Malevin omistajuuden siirtyminen valtiolle on tulosta pitkästä neuvotteluiden sarjasta.
Unkarin valtiolle oli tärkeää taata Malevin toiminnan jatkuminen kansallisena lentoyhtiönä.

Malevin siirtymistä valtiolle seuraa intensiivinen saneerausohjelma, jonka tavoitteena on tehdä lentoyhtiöstä kannattava vuoteen 2012 mennessä.

Malev kuuluu oneworld-allianssiin kuten Finnairkin. Lentoyhtiön pääpaikkana on Budapest, josta se operoi lennot yli 50 kohteeseen.

Martin Gauss jatkaa lentoyhtiön toimitusjohtajana.

Click para seguir leyendo...

Air Berlinin lentäjät äänestivät lakon puolesta

Wed, Mar 3, 2010

Comments Off on Air Berlinin lentäjät äänestivät lakon puolesta

Viimeaikaisten lakkouhkien ja työtaisteluiden rintamaan ovat liittyneet Saksan toiseksi suurimman lentoyhtiön Air Berlinin lentäjät, jotka valmistautuvat lakkoon lyhyellä varoitusajalla.

Lentäjiä edustava Vereinigung Cockpit (VC) äänesti viime viikolla lakon puolesta kuukausia kestäneiden tuloksettomien neuvottelujen jälkeen.

VC ilmoitti, että Air Berlinin lentäjät ovat valmiina työnseisauksiin tulevina päivinä, mutta tarkkaa ajankohtaa ei ilmoitettu.

Lakot tahtuisivat muutaman tunnin varoitusajalla, joten VC ei myöskään pystynyt kertomaan, kuinka monet lennot jouduttaisiin peruuttamaan mahdollisen lakon takia.

Vereinigung Cockpit ammattijärjestö edustaa myös Lufthansan ja Germanwingsin lentäjiä näiden etujärjestönä.

Air Berlin lentoyhtiön edustajat puolestaan vakuuttavat, että neuvottelut jatkuvat ja että sopimukseen osapuolten välillä päästään ilman lakkoa.

Click para seguir leyendo...

Blue1 tuplaa lennot Lontooseen

Wed, Mar 3, 2010

Comments Off on Blue1 tuplaa lennot Lontooseen

Lentoyhtiö Blue1 panostaa eurooppalaisiin liikematkakohteisiin lisäämällä muun muassa toisen päivittäisen lennon Lontooseen tänä keväänä.

Lennot Helsingistä Lontooseen operoidaan aamulla kello 8.15 sekä iltapäivällä 15.15.

Samalla Blue1 tiivistää yhteistyötään brittiläisen bmi lentoyhtiön kanssa, joka tarjoaa suomalaisyhtiön asiakkaille lentojen yhdistelmämahdollisuuksia.

Molemmat kuuluvat Star Alliance-lentoyhtiöjärjestöön, samoin kuten Blue1:n emoyhtiö SAS, joka tarjoaa yhteyksiä Suomeen pitkin päivää 12:lla päivittäisellä lennolla Pohjoismaiden kautta.

Huhtikuun 25. lähtien kahdesti päivässä Helsingistä Lontoon Heathrowhun operoitavat lennot tulevat parantamaan suomalaisten ja brittiläisten liikematkustajien yhteyksiä oleellisesti.

Click para seguir leyendo...

Brussels Airlines lisää lentoja Afrikkaan

Mon, Mar 1, 2010

Comments Off on Brussels Airlines lisää lentoja Afrikkaan

Brussels Airlines on ilmoittanut kasvattavansa jo ennestään kattavaa lentoverkostoaan Afrikkaan ensi kesänä.

Heinäkuusta eteenpäin lentoyhtiön 14 Afrikan mantereen kohdetta lisääntyvät neljällä, kun yhtiö aloittaa lennot Accraan (Ghana), Cotonouhun (Benin), Ouagadougou’hun (Burkina Faso) sekä Lomeen (Togo).

Accraan lennetään neljästi viikossa, muihin uusiin kohteisiin on kaksi viikottaista lentoa.

Suorat lennot Brysselistä operoidaan Airbus A330 koneilla.

Samalla yhtiö lisää myös lentojen määrää Brysselistä Norsunluurannikolle, nyt lennot operoidaan kuudesti viikossa entisen neljän lennon sijaan.

Brussels Airlines on Star Alliance järjestön jäsen ja uusien reittien myötä myös muiden jäsenyhtiöiden lentotarjonta Afrikan mantereella saa uutta kattavuutta.

Click para seguir leyendo...
Entradas Previas Entradas Posteriores