Lentoyhtiö Finnair avaa kesäkaudeksi uuden lentoreitin Norjan Bergeniin. Bergeniin tullaan lentämään 100-paikkaisella Embraer 190-koneella viitenä päivänä viikossa Pääsyyksi uuden lennon tuomiseksi markkinoille kerrotaan olevan ulkomaalaisten, varsinkin Aasialaista alkuperää olevien, matkustajien lisääntynyt kiinnostus Norjan vuonoaluetta kohden. Finnairin reittistrategiasta vastaava johtaja Petteri Kostermaa kertoo, että myös Etelä-Euroopan sekä Amerikan matailumarkkinoilla ollaan kiinnostuneita uudesta reitistä. Hänen mukaansa uusi […]
Click para seguir leyendo...6. February 2009
Comments Off on Lomamatkat halpenevat tänä vuonna
Lentoyhtiö Finnair ennustaa etelän lomapakettien halpenevan tänä vuonna kertoo Kauppalehti tänään. Taloudellisen taantuman syvenemisen odotetaan johtavan jo myynnissä olevien lomapakettien alennusmyyntiin. Finnair arvio tulosjulkistuksessaan, että kuluttajien luottamus on heikentynyt ja ensi kesän lomalentojen kysyntä on selvästi pienentynyt edellisvuodesta. Tämä johtaa Finnairin mukaan ylitarjontaan, joka tulee painamaan hintatasoa alas. Suomessa tehtiin viime vuonna lähes miljoona valmismatkaa. […]
Click para seguir leyendo...5. February 2009
Comments Off on Uusia lentoja Suomesta Venäjälle
Suomi ja Venäjä ovat päässeet yhteisymmärrykseen uusien lentoreittien avaamisesta maiden välillä. Asiasta käytiin neuvotteluja molempien maiden viranomaisten välillä Kittilässä tammikuun lopussa. Myös lentoyhtiöiden edustajia oli paikalla. Suomalaisista Air Finland, Blue1, Finnair ja Finncomm Airlines ovat kiinnostuneita uusien reittien avaamisesta. Blue1 lentoyhtiön viestintäjohtaja Tom Cristides kertoi yrityksen olevan erittäin kiinnostunut Venäjän markkinoista. Hänen mukaansa kyseessä on […]
Click para seguir leyendo...4. February 2009
Comments Off on One-world lentoallianssi 10-vuotias
Kansainvälinen lentoyhtiöiden allianssi one-world on täyttänyt kymmenen vuotta. Allianssin muodostivat alunperin viisi lentoyhtiötä, nyt siihen kuuluu kymmenen jäsenyhtiötä ja lisäksi 20 tytäryhtiötä. Finnairista tuli one-worldin jäsen vuonna 1999. Yhtiön viestintäjohtaja Christer haglund kertoo, että jäsenyydestä on ollut valtavasti hyötyä Finnairin asiakkaille. “Finnair pystyy tarjoamaan lähes 700 kohteen reitti- ja palveluverkoston sekä kanta-asiakasetuja kaikkien oneworld-yhtiöiden lennoilla” […]
Click para seguir leyendo...3. February 2009
Comments Off on SAS supistaa ja järjestää osakeannin
Lentoyhtiö SAS:n Tukholmassa pitämässä tiedotustilaisuudessa kerrottiin leikkauksista, joihin yritys on päätynyt vuoden 2008 tappioiden seurauksena. Yrityksen tappio viime vuodelta nousi yli 630 miljoonaan euroon. Yrityksen pääjohtaja Mats Jansson esitteli Core-SAS säästö- ja uudistusohjelman, johon liittyy henkilöstön vähentäminen yhdeksällä tuhannella nykyisestä 23 000:sta. Tästä määrästä 5 600 poistuu tytäryhtiöiden myynnin yhteydessä, loput noin 3 000, joudutaan […]
Click para seguir leyendo...2. February 2009
Comments Off on Lufthansa Italia lentoon tänään
Lentoyhtiö Lufthansan uusi yritys, Lufthansa Italia, aloitti lennot tänään, 2. helmikuuta. Ensimmäinen lento lähti Milanosta kello 6.15 paikallista aikaa kohti Barcelonaa. 35 minuuttia myöhemmin nousi yhtiön toinen lento kohti Pariisia. Milanon ja Lombardian alueen asukkailla on käytettävissään tulevaisuudessa kahdeksan suoraa lentoa Euroopan eri kaupunkeihin. Maaliskuun alussa avataan on reitit Brysseliin, Bukarestiin, Budapestiin ja Madridiin. […]
Click para seguir leyendo...1. February 2009
Comments Off on Spanairin myyntisopimus allekirjoitettu
Sas Group ilmoittaa tiedotteessaan perjantaina 30 tammikuuta, että on päässyt lopulliseen sopimukseen tytäryhtiönsä Spanairin myymisestä katalonialaisten Concorci de Turisme de Barcelona ja Catalana d’Iniciatives-sijoittajaryhmän kanssa. Kauppahinnaksi määriteltiin nimellinen 1 euro Tosin sopimukseen liittyy muita taloudellisia kohtia kuten lainajärjestelyt SAS:n ja Spanairin välillä. Kaupan myötä SAS välttynee myös viime vuoden elokuussa Madridissa sattuneen, 153 henkilön kuolemaan […]
Click para seguir leyendo...31. January 2009
Comments Off on Finnairin lentäjien lakkouhka siirtyy
Alunperin hiihtolomien ajaksi Suomen Liikennelentäjäliiton suunnittelema lentäjien lakko siirtyy. Finnairin edustajat esittivät toiveen lakon ajankohdan muuttamisesta piirisovittelija Eva Longalle. Työministeri Tarja Cronberg hyväksyi Longan esityksen pohjalta siirtää mahdollisen lakon alkua kahdella viikolla. Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglund sanoo olevansa tyytyväinen päätökseen. Hänen mukaansa lakosta hiihtolomien aikaan olisivat joutuneet kärsimään suomalaiset perheet sekä Lapin matkailuyrittäjät. Liikennelentäjien liiton […]
Click para seguir leyendo...31. January 2009
Comments Off on Blue1 lisää lentoja kotimaassa kesäksi
Lentoyhtiö Blue1 ilmoittaa tiedotteessaan torstaina, että tulee lisäämään lentoja kesäksi ja vahvistaa täten entisestään asemiaan kotimaan lentoliikenteessä. Yritys panostaa lisäämällä kahdeksannen lennon Helsinki-Oulun välille ja kattaa näin tätä reittiä käyttävän koko bisnes-päivän molempiin suuntiin. Vaasan reitille lisätään myös yksi vuoro ja näin lentoja on viisi päivässä. Myös Kuopio reitille lisätään yksi vuoro, lentoja on näin […]
Click para seguir leyendo...30. January 2009
Comments Off on Lintuparvet vaarana lentoliikenteelle
Törmäys lintuparveen pakotti New Yorkissa aiemmin tässä kuussa Airbus 320-koneen pakkolaskuun Hudson-jokeen. US Airwaysin kone törmäsi lintuparveen 900 metrin korkeudessa. Tekniikka&talous-lehden mukaan ilmailun turvallisuus asiantuntijat tutkivat tekniikoita, joilla voitaisiin välttyä näiltä vaaratilanteilta. Myös lentoyhtiöt ja ilmailuviranomaiset osoittavat kasvavaa kiinnostusta asiaa kohtaan. Törmäysten välttämiseksi käytetään muun muassa maahan asennettuja tutkia, jotka havaitsevat vaaralliset lintuparvet lentokenttien läheisyydessä. […]
Click para seguir leyendo...
8. February 2009
Comments Off on Finnair aloittaa lennot Bergeniin kesällä