RSS

Kansainvälinen lentoliikenne kasvoi lokakuussa

Sat, Nov 27, 2010

Uutiset

Kansainvälisen ilmakuljetusliiton IATA:n mukaan lentoliikenne kasvoi lokakuussa 10,1 prosenttia edellisvuodesta.

Rahtilennot kasvoivat samaan aikaan jopa 14,4 prosenttia.

Liiton johtajan, Giovanni Bisignanin mukaan matkustaja- ja rahtilentojen kasvu näyttää vakiintuneen nyt lamaa edeltäneelle tasolle.

IATA:n mukaan lokuussa lentojen kysyntä oli 5 prosenttia korkeammalla tasolla, kuin lamaa edeltäneenä aikana vuonna 2008.

Kansaivälinen matkustajalentoliikenne on jatkanut kasvuaan jo 14 kuukautta yhtäjaksoisesti, rahtilennot puolestaan ovat kasvaneet jo 13 kuukauden ajan keskeytyksettä.

Bisignanin mukaan kovinta kysynnän kasvu on Japania lukuunottamatta Aasiassa.

Yhdysvallat satsaa yhä enemmän taloutensa elvyttämiseen ja Eurooppa kiristää vyötään valuuttakriisissä. Kaiken epävarmuuden keskellä näyttää siltä, että talouden elpyminen vahvistuu, sanoo Bisignani.

,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.