Lentäjäpula SAS:n vaivana | Halvat Lennot .fi
RSS

Lentäjäpula SAS:n vaivana

Sat, Oct 9, 2010

Lennot: SAS, Uutiset

LentoyhtiÖ SAS on joutunut peruuttamaan lentoja Tanskassa lentäjäpulan vuoksi.

Lennot ovat kärsineet peruutuksista toistaiseksi ainoastaan Tanskassa, mutta SAS:n pelätään joutuvan peruutuksiin myös Tukholmassa ja Oslossa.

SAS:lla on lentäjien kanssa sopimus työaikajoustosta, jolloin työtä voidaan teettää silloin, kun tarve on suurin.

Lentäjäpulan on aiheuttanut se, että yhtiö on teettänyt jo alkuvuodesta lentäjillään niin paljon töitä, ettei työehtosopimuksen mukaisia tunteja ole enää loppuvuodesta käytettävissä.

Lentoyhtiö kamppailee muiden perinteisten lentoyhtiöiden tavoin taloudellisissa vaikeuksissa ja on muun muassa irtisanonut 152 lentäjäänsä Core SAS-säästöohjelman puitteissa viimeisen vuoden aikana.

Peruutettujen lentojen määrästä ei toistaiseksi ole tarkkaa tietoa.

,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.