Bertolt Flick aikoo perustaa lentoyhtiön Liettuaan | Vuelos Baratos .info
RSS

Bertolt Flick aikoo perustaa lentoyhtiön Liettuaan

Mon, Sep 20, 2010

Lennot: Air Baltic, Uutiset

Latvialaisen lentoyhtiö airBalticin suuromistaja Bertolt Flick puuhaa uuden lentoyhtiön perustamista Liettuaan.

Baltijas Aciacijas Sistemas-sijoitusyhtiön edustajat ovat esitelleet hanketta tänään maanantaina Liettuan pääkaupungissa Vilnassa.

Uusi lentoyhtiö aloittaisi lennot jo vuoden 2011 huhtikuussa ja sen pääpaikka sijoitettaisiin Vilnaan, josta suunnitelmien mukaan lennettäisiin suoria lentoja 30 kohteeseen jo vuonna 2015.

AirBalticin omistaa Bertolt Flickin lisäksi Latvian valtio, joka on myös yhtiön enemmistöomistaja.

Liettuan hallituksen puolelta ei ole saatu tietoa siitä, olisiko valtio mahdollisesti osakkaana uudessa perustettavassa lentoyhtiössä.

AirBaltic teki kesällä sitten esisopimuksen suomalaisen Finncomm Airlinesin ostamisesta, mutta asia kaatui Finnairin väliintuloon.

Tällä hetkellä lentoyhtiö kärsii lentokoneiden toimitusten viivästymisestä aiheutuneesta lentokonepulasta ja lopettaa Suomessa lennot joillakin reiteillään talvikaudeksi.

, , ,

Esta entrada fue escrita por:

- que ha escrito 1315 entradas en uutiset.halvatlennot.fi.


Contacta con el autor

Los comentarios están cerrados.