Kreikassa eilen alkanut kaksipäiväinen yleislakko on vaikuttanut myös maan lentoliikenteeseen.
Lakon myötä Ateenan kansainvälisen lentokentän kaikki lennot on peruutettu tänään keskiviikona.
Lennonjohtajia koskeva lakko on saanut Aegean Airlinesin sekä Olympic Airlinesin lentokoneet pysymään maissa tänään lähes kokonaan.
Halpalentoyhtiö easyJet on peruuttanut kaikki Ateenasta lähtevät lentonsa tänään.
Kreikan juna- ja laivaliikenne ovat myös pysähtyneinä, sillä kuljetusalan työntekijät ottavat osaa julkisen sektorin 48-tunnin työnseisaukseen.
Kreikkailaiset osoittavat mieltään valtion tiukkaa säästö-ohjelmaa vastaan, jonka tarkoituksena on säästää maa konkurssilta.
Helsinki-Vantaan lentoasemalta lähtevät lennot Ateenaan ja Rhodokselle ovat tällä hetkellä myöhässä.
Rhodokselta kello 15.50 saapuvaksi odotettu lento on myöskin lykkääntynyt toistaiseksi.
Wed, May 5, 2010
Uutiset