Finnair puolitti tappionsa alkuvuonna | Halvat Lennot .fi
RSS

Finnair puolitti tappionsa alkuvuonna

Mon, May 3, 2010

Lennot: Finnair, Uutiset

Finnair-konserni on onnistunut puolittamaan tappionsa verrattuna viime vuoteen.

Lentoyhtiön tappiot tammi-maaliskuussa jäivät 26 miljoonaan euroon, kun vielä vuosi sitten samana ajanjaksona yhtiön tappiot nousivat 48 miljoonaan euroon.

Samaan aikaan Finnairin liikevaihto on pudonnut seitsemällä prosentilla 481 miljoonaan euroon ja toiminnallliset kulut laskeneet kymmenen prosenttia.

Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen mukaan alkuvuodesta kehityksessä on tapahtunut käänne positiiviseen suuntaan.

“Maaliskuussa lentoliikennesegmentin liikevaihto nousi ensimmäisen kerran laskusuhdanteen alun jälkeen”, sanoo Vehviläinen Finnairin julkaisemassa tiedotteessa.

”Suomen ulkopuolisilla markkinoilla, erityisesti Aasian-liikenteessä, on ollut
nähtävissä jo selvät kasvun merkit. Finnair on kasvattanut markkinaosuuttaan Aasian ja Euroopan välisessä liikenteessä pääkilpailijoihinsa verrattuna” jatkaa Vehviläinen.

Finnairin lennot kuljettivat alkuvuodesta yhteensä 1,8 miljoonaa matkustajaa ja reittilentojen kysyntä kasvoi etenkin maaliskuussa, jossa nousua tapahtui jo 20 prosenttia edellsivuoteen verrattuna.

Huhtikuinen tuhkapilven aiheuttama kriisi tulee vaikuttamaan Finnairin seuraavan neljänneksen tulokseen negatiivisesti, mutta tästä huolimatta yhtiössä arvioidaan kannattavuuden paranevan loppuvuotta kohden.

, ,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.