RSS

JAL julkisti kriisiohjelmansa

Sun, May 2, 2010

Lennot: Japan Airlines, Uutiset

Taloudellisissa vaikeuksissa kamppaileva Japan Airlines julkaisi keskiviikkona tiedotteen yhtiön kannattavuuden nostamiseksi tähtäävistä suunnitelmista.

JAL aikoo leikata merkittävästi kansainvälisiä reittejään, lennot ulkomaille vähenevät 40 prosenttia.

Muun muassa Euroopassa yhtiön lennot Roomaan, Milanoon ja Amsterdamiin tullaan lopettamaan kokonaan.

JAL on sulkenut viime vuodesta lähtien jo 28 kansainvälistä lentoreittiään ja tänä vuonna lentoyhtiö aikoo karsia vielä 15 kansainvälistä reittiä lisää.
Näillä reiteillä on operoitu 86 viikottaista lentoa.

Lisäksi yhtiön kotimaanreiteistä karsitaan jopa 30, josta seuraa 58 päivittäisen lennon poistuminen yhtiön tarjonnasta.

Konkurssin partaalla taistellut Japan Airlines sai aiemmin tänä vuonna Japanin valtiolta toimintansa jatkamiseen tarvittavat takuut, joiden edellytyksenä ovat merkittävät rakennemuutokset sekä kaluston leikkaaminen.

Lentoyhtiö etsi samaan aikaan yhteistyökumppaneita muun muassa Star Alliance– yhteistyöjärjestöstä, mutta päätyi lopulta pysymään oneworld-allianssin jäsenenä.

, , ,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.