RSS

Maailman eniten myöhästelevät lentokentät

Thu, Jan 28, 2010

Lentokentät:Indira Gandhi, Uutiset

Talouslehti Forbes on julkaisuut listan maailman lentokenttien täsmällisyydestä.

Lehden mukaan Kiinaan ja Intiaan matkustavien on syytä varustautua aimo annoksella kärsivällisyyttä, sillä näiden maiden lentokentillä toiminta on vähiten täsmällistä.

Voiton saapuvien lentojen epäsäännöllisyydessä vetää Delhissä sijaitseva Indira Gandhi-lentokenttä, jossa lennot saapuvat aikataulunsa mukaisesti kohteeseen vain 45 prosenttisesti.

Lähtevien lentojen osalta pahiten myöhästellään Pekingin kansainvälisellä lentokentällä, jossa ainoastaan 38 prosenttia kaupallisen matkustajaliikenteen lähtevistä lennoista lähtee aikataulun mukaisesti.

Talouslehden mukaan kummankaan lentokentän edustajia ei ole saatu kiinni haastattelua varten, mutta tuloksen ei uskota olevan heille yllätys, sillä viime vuoden tilastoissa molemmat kentät sijoittuivat kärkeen tai sen tuntumaan myöhästelyssä.

Vähiten täsmälliset lentokentät saapuvien lentojen osalta Delhin lisäksi löytyvät Mumbaista sekä Istambulista.

Lähtevien lentojen myöhästelyssä kärkisijoilla olivat Pekingin lisäksi Dubain kansainvälinen lentokenttä ja Sheremetyevo Moskovassa.

Vähiten myöhästelyjä tavattiin Japanissa, jossa lennot Osakaan sekä saapuivat että lähtivät 94 prosenttisesti aikataulun mukaisesti.

,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.