IATA lupaa ensi vuodesta haasteellista | Halvat Lennot .fi
RSS

IATA lupaa ensi vuodesta haasteellista

Wed, Dec 16, 2009

Lennot, Uutiset

Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA on viimeisimmässä raportissaan ennustanut ensi vuodesta entistä haasteellisempaa lentoyhtiöille.

Järjestön uusimman raportin mukaan lentoyhtiöt tulevat tekemään maailmanlaajuisesti 5,6 miljardin dollarin tappiot vuoden 2010 aikana.

Kyseessä olisi kuitenkin lievä toipuminen tämänvuotisesta kriisistä, jonka vuoksi lentoyhtiöt tulevat menettämään noin 11 miljardia dollaria.

Järjestön puheenjohtaja Giovanni Bisignanin mukaa lentoyhtiöt ovat optimistisia, pahin on luultavasti jo takanapäin.

Lennot osoittavat elpymisen merkkejä, sekä rahti- että matkustajaliikenteessä kysyntä on kasvanut vuoden loppua kohden ja kysynnän odotetaan nousevan vuoden 2010 aikana vuoden 2007 huippulukuihin.

Suurimpana ongelmana järjestö näkee polttoaineen kallistumisen, vuonna 2010 raakaöljyn hinnana arvellaan nousevan 75 dollaria tynnyriltä, kun keskihinta vuonna 2009 oli 61,8 dollaria.

Eurooppalaiset lentoyhtiöt kärsivät IATA:n mukaan eniten kriisistä vielä ensi vuonnakin, parhaiten tulevat selviytymään Latinalaisen Amerikan lentoyhtiöt.

,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.