Latvialainen lentoyhtiö airBaltic on saanut Saksan kilpailuttaman sopimuksen valtion hallintohenkilöstön lennoista.
Nyt saavutettu sopimus on voimassa vuoden 2010 15. syyskuuta asti.
AirBaltic:n kaupallinen johtaja Tero Taskila kertoo, että yhtiössä ollaan tyytyväisiä syntyneeseen sopimukseen Saksan valtion kanssa.
”Tämä on kolmas sopimus tänä vuonna jonka olemme allekirjoittaneet Eurooppalaisen valtionhallinnon kanssa”, sanoo airBalticin kaupallinen johtaja Tero Taskila.
Se, että kyseiset merkittävät valtiot Euroopassa ovat valinneet juuri airBalticin useampien kilpailijoiden seasta kertoo siitä, että meidän strategiamme tarjota kattava verkosto, korkealla palvelu- ja luotettavuustasolla sekä edullisella hintatasolla toimii, jatkaa Taskila.
AirBaltic on aiemmin tänä vuonna saanut jo Suomen ja Tanskan valtioitten kilpailuttamat sopimukset.
Suomesta lentoyhtiö operoi valtiolle lennot Moskovaan, Pietariin, Tallinnaan, Riikaan, Stavangeriin ja Vilnaan Helsinki-Vantaan lentokentältä.
Tampereelta yhtiö operoi lennot Zürichiin ja Turusta Pariisiin, sopimus on voimassa vuoden 2012 loppuun asti.
AirBaltic tarjoaa Saksassa lennot Berliiniin, Düsseldorfiin, Frankfurtiin, Hampuriin, Hannoveriin ja Müncheniin.
Tanskassa yhtiö lentää Kööpenhaminaan ja Billundiin.
Sun, Nov 29, 2009
Lennot: Air Baltic, Uutiset