RSS

Finnairin lentäjät uhkaavat lakolla

Tue, Nov 3, 2009

Lennot: Finnair, Uutiset

Finnair ja sen sen lentäjiä edustava Suomen Liikelentäjäliitto SLL eivät ole löytäneet sopua neuvotteluissaan.

Lentäjät ovat toistaiseksi kieltäytyneet ylitöistä ja SLL:n mukaan aloittavat työtaistelun 16. marraskuuta, jos sopimukseen ei päästä.

Finnairin lentäjät haluaisivat jatkaa vanhalla, jo vuosi sitten umpeutuneella työehtosopimuksella, jota työnantajapuoli pitää nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen täysin mahdottomana.

Finnairin lennot tullaan operoimaan aikataulun mukaisesti ylityökiellosta huolimatta samaan aikaan, kun osapuolet työskentelevät lakon estämiseksi.

Lentoyhtiö päivittää jatkuvasti tietoja lakkoa koskevista asioista internetissä.
Niitä matkustajia, joiden lennot mahdollisesti peruuntuvat, pyydetään ottamaan ensisijaisesti yhteyttä lipun myyneeseen matkatoimistoon.

,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.