RSS

Finnair vähentää lentoja

Tue, Sep 15, 2009

Lennot: Finnair, Uutiset

Finnairin julkaisemat elokuun 2009 liikenneluvut kertovat odotetusti kysynnän laskusta.

Finnairin reittiliikenne väheni elokuussa runsaat 7 prosenttia.
Kun kapasiteettia supistettiin 9 prosenttia, nousi käyttöaste puolitoista prosenttiyksikköä yli 80 prosenttiin.

Lentoyhtiön viestintäjohtaja Christer Haglund kertoo, että kapasiteettia leikattiin mahdollisimman hyvin kysynnän laskua vastaavaksi.

”Kymmenen prosentin kapasiteettileikkauksilla pidimme käyttöasteen hyvällä tasolla, mutta hintataso on edelleen laskeva.

Lomakauden päättyessä kysynnän arvioidaan laskevan, joten sopeutamme liikennettä edelleen” sanoo Haglund.

Aasian lennot vähenivät 13 prosenttia verrattuna edellisvuoden elokuuhun.
Runsaan 16 prosentin kapasiteettileikkauksella nostettiin käyttöaste yli kolme prosenttiyksikköä 87 prosenttiin.

Euroopan-liikenne väheni lähes kuusi prosenttia.
Tarjonnan leikkaukset pitivät käyttöasteen vuoden 2008 tasolla 71 prosentissa.

Kotimaassa liikennettä oli noin viisi prosenttia vähemmän ja Finnairin tarjontaa kaksi prosenttia vähemmän.
Käyttöaste kotimaanliikenteessä oli 61 prosenttia.

Pohjois-Amerikan liikenteessä lennot New Yorkiin saivat lisä-vuoroja viime vuoteen nähden ja tämä näkyy matkustajamäärien kasvamisena hieman alle 37 prosenttia.
Käyttöaste nousi 92 prosenttiin.

Lomaliikenne väheni elokuussa 25 prosentilla ja tarjontaa vähennettiin 17 prosentilla, joten lomaliikenteen käyttöaste laski lähes yhdeksällä prosenttiyksiköllä 79 prosenttiin.

Finnairin koko liikenne väheni myydyissä henkilökilometreissä mitattuna yli kymmenen prosenttia elokuussa vuoden 2008 elokuuhun verrattuna.

Matkustajamäärä väheni yli yhdeksällä prosentilla.

Kuljetetun rahdin määrä tonneissa mitattuna laski yli 11 prosenttia ja reittiliikenteessä vajaat 11 prosenttia.

,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.