EU:n komissio puuttuu matkalaukkujen katoamiseen | Halvat Lennot .fi
RSS

EU:n komissio puuttuu matkalaukkujen katoamiseen

Wed, Jul 29, 2009

Uutiset

Euroopan komissio vahvisti eilen Brysselissä tiedot, joiden mukaan Unionin alueella katoaa päivittäin noin 10 000 matkalaukkua ja ilmoitti samalla aloittavansa viipymättä toimenpiteet asian korjaamiseksi.

Eilen Brysselissä pidetyssä lehdistötilaisuudessa Euroopan liikenteestä vastaava komissaari Antonio Tajani kertoi aluksi, että yhtä joka 3000:n matkustajan matkatavaroista ei löydetty koskaan vuonna 2008.

Maaliskuussa komission aloittama tutkimus matkatavaroiden kuljetuksesta vahvisti, että asiat ovat juuri niin huonosti, kuin lehdistössä on kirjoitettu.

Tulosten seurauksena Euroopan komissio tulee valmistelemaan ehdotuksia asian parantamiseksi lähikuukausina.

Viime vuoden aikana koko maailmassa hävisi lähes 32,8 miljoonaa matkalaukkua, joka on 20 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna, luku joka Tajanin mukaan ei ole hyväksyttävä.

AEA:n tilastojen mukaan matkalaukkuja katosi vuoden 2008 – 2009 talvella Euroopassa 13 tuhatta matkustajaa kohden, edellisvuoden samaan aikaan luku oli 15,5.

Vuoden 2008 tammi – lokakuun välisenä aikana EU:n alueella 4,6 miljoonaa matkalaukkua saapui myöhässä matkakohteeseen ja 15 prosenttia näistä saapui omistajalleen yli 48 tuntia myöhässä.

Lähes puolet (49%) kadonneista matkatavaroista hävisi lennoilla, jotka tekivät välilaskun, vuonna 2007 luku oli vielä 61 prosenttia.

Tajanin mukaan matkalaukkujen häviämiseen ei ole yhtä yleispätevää syytä, vaan asiaan vaikuttavat monet tekijät, kuten lentoyhtiöiden henkilökunnan inhimilliset virheet, tekniset virheet, rikollisuus ja matkustajien huolimattomuus.

Tehdyn tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko tilanne todella niin vakava, kuin mitä lehdistössä kirjoitettiin, ennenkuin toimenpiteisiin ryhdytään.

, ,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.