RSS

KLM täyttää 90 vuotta

Mon, Jan 5, 2009

Lennot: KLM, Uutiset

Hollantilainen lentoyhtiö KLM perustettiin 7 lokakuuta vuonna 1919. KLM on täten maailman vanhin lentoyhtiö, joka yhä toimii alkuperäisellä nimellään.

KLM:n CEO Peter Hartman sanoi lehdistötiedotteessa vuodenvaihteessa, että yhtiössä ollaan ylpeitä Hollantilaisista juurista. Tästä syystä myös juhlavuoden tammikuun ensimmäisenä päivänä aloittanut juhlalento tehtiin Hollannin kahteentoista maakuntaan.

Lennolla oli matkustajina asukkaita eri maakunnista, KLM:n henkilökuntaa, liikekumppaneita sekä 90 lasta, jotka ovat osa KLM:n “Stichting Hoogvliegers”-säätiötä. Säätiön tavoitteena on auttaa sairaita lapsia lennoilla siten, että sairaudesta tulisi mahdollisimman vähän ongelmia matkustettaessa.

Juhlavuoden viettoa tullaan jatkamaan valokuvauskilpailulla, KLM haastoi kaikki ottamaan kuvia juhlalennosta tunnetuilla paikkakunnilla. Kaksitoista parasta palkitaan jokainen kahdella kaukolentolipulla.

Tapahtumia ja toimintaa tullaan jatkamaan koko vuoden 2009 aikana. KLM muistelee näin historiaansa, mutta samalla luo katseensa myös tulevaisuuteen.

,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.