“Fly Your Ideas”- kilpailu | Vuelos Baratos .info
RSS

“Fly Your Ideas”- kilpailu

Thu, Jan 1, 2009

Lennot, Uutiset

Lentokonevalmistaja Airbus haastoi lokakuussa yliopisto-opikelijat visioimaan ilmailun tulevaisuutta. Kansainvälisen kilpailun tavoitteena on etsiä uusia innovatiivisia ideoita lentoalan tulevaisuuteen sekä ekotehokkuuden kehittämiseen.

Osallistuneita oli 82:sta maasta, yli 2350 opiskelijaa 130:stä ylipistosta, jotka muodostivat 225 tiimiä. Eniten osanottajaryhmiä tuli Kiinasta, Intiasta, Singaporesta, Hong Kongista, Italiasta, Saksasta, Kanadasta, Yhdysvalloista ja Isosta Britanniasta.

Kilpailun ensimmäinen vaihe on päättynyt ja Airbussin asiantuntijat ovat valinneet ne 86 ehdotusta jotka pääsevät kakkosvaiheeseen. Suomesta kilpailuun ilmoittautui kolme ryhmää, jotka eivät tällä kertaa päässeet jatkoon.

Kilpailun seuraavassa vaiheessa, joka alkaa tammikuussa 2009, ryhmät tulevat työskentelemään Airbussin henkilöstön kanssa kehittääkseen ideoitaan. Ehdotuksissa käsiteltiin hyvinkin erilaisia alueita aina markkinoinnista tuotekehittelyyn ja ympäristökysymyksiin asti.

Jatkoon selvinneiden ryhmien ehdotuksista voi lukea yksityiskohtia “Fly Your Ideas” – kilpailun web-sivuilta tammikuusta lähtien.

Airbus yhtiön tekninen johtaja ja kilpailun suojelija Patrick Gavin on iloinen kilpailun saamasta suosiosta ja totaa ehdotusten tason olleen erittäin korkea. Erityisesti hän haluaa ilmaista tyytyväisyytensä siitä, että nuori sukupolvi on kiinnostunut ympäristön suojelukysymyksistä.

Kilpailun kolmas vaihe päättyy finaaliin Pariisin ilmailumessuilla kesäkuussa 2009. Palkkion 30 000 euroa saa se ryhmä, jonka idealla on suurimmat mahdollisuudet vaikuttaa lentojen ekotehokkuuteen.

, ,

Esta entrada fue escrita por:

- que ha escrito 1315 entradas en uutiset.halvatlennot.fi.


Contacta con el autor

Los comentarios están cerrados.