RSS

AirBerlin sai CAT III-B-laskeutumisluvan

Mon, Jan 26, 2009

Comments Off on AirBerlin sai CAT III-B-laskeutumisluvan

Saksalainen Air Berlin lentoyhtiö sai ensimmäisenä Euroopassa CAT III-B-laskeutumisluvan Boeing737NG-tyypin koneilleen.

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että laskeutuminen näillä konetyypeillä on mahdollista, vaikka sumunäkyvyys olisi vain 75 metriä.

Aikaisemmin lentoja on jouduttu ohjaamaan muille lentokentille, tästä lähtien Air Berlin yhtiön Boeing-koneet voivat laskeutua uuden teknologiansa avustuksella myös epäsuotuisissa sääolosuhteissa.

Air Berlin-yhtiön yli neljäkymmentä konetta käsittävä Boeing-laivasto on saanut Saksan liittotasavallan ilmailuviranomaiselta luvan suorittaa näitä korkeimman kategorian mukaisia mittarilähestymisiä.

Click para seguir leyendo...

Ranskalta 5000 miljoonaa Airbusin tukemiseen

Mon, Jan 26, 2009

Comments Off on Ranskalta 5000 miljoonaa Airbusin tukemiseen

Ranskan valtio on päättänyt antaa 5000 miljoonaa euroa tukeakseen vaikeuksissa kamppailevaa siivili-ilmailua ja sitä kautta lentokonevalmistaja Airbusia.

Sanomalehti “Les Echos“:n julkaiseman uutisen mukaan siviili-ilmailualan huonontuneen rahoitustilanteen vuoksi lentoyhtiöt ovat vaarassa perua tilauksiaan.

Samaan aikaan, kun vähentynyt lentojen kysyntä rasittaa lentoyhtiöiden taloutta, on rahoituksen löytyminen radikaalisti vaikeutunut.

Airbusin johtaja Thomas Enders arvio eilen Riadissa, että lentokoneiden tilaukset voivat laskea 50% – 60% vuonna 2009.
Samalla hän vakuutti, että yhtiö taistelee löytääkseen rahoittajia asiakkailleen.

Keskimäärin 40% lentokoneen hintakustannuksista katetaan yleensä pankkien antamalla rahoituksella.

Ranskan hallituksen tarkoituksena on tukea lentoyhtiöiden konetilausten lunastuksia antamalla varoja niiden rahoitukseen erikoistuneille pankeille, kuten Calyon, BNP Paribas, Societé Generalé sekä Naxitis-pankeille.

Airbus lentokonevalmistaja oli jo aiemmin ilmoittanut tukevansa lentoyhtiöitä jopa 2000 miljoonalla eurolla, jotta nämä eivät peruuttaisi jo tekemiään tilauksia.

Emoyhtiön pääjohtajan, Luois Galloisin mukaan pankit eivät tee työtään ja tästä syystä jopa 30% jo tehdyistä lentokonetilauksista on vaarassa peruuntua.

Lentokoneiden hinnat vaihtelevat 60 ja 200 miljoonan euron välillä.

Click para seguir leyendo...

Ebookersin kilpailussa upeat palkinnot

Sun, Jan 25, 2009

Comments Off on Ebookersin kilpailussa upeat palkinnot

Suomen johtava online-matkatoimisto Ebookers.fi antaa asiakkailleen mahdollisuuden pelata mielenkiintoista “Matka maailmanympäri”-peliä nettisivuillaan.

Pelin tarkoituksena seikkailla maailmanympäri matkalla, valita oikeat matkakohteet ja päästä näin perille annetun budjetin puitteissa.

Perille päässeiden kesken arvotaan mahtavat palkinnot, mm. lennot maailman ympäri.

Osa palkinnoista on arvottu 19. tammikuuta ja osa arvotaan huomenna 26. tammikuuta, mutta pääarvontaan ehtii vielä mukaan, sillä se suoritetaan 2. helmikuuta.

Pääpalkinto lennot maailmanympäri kahdelle arvotaan siis 2. helmikuuta, mutta tämän lisäksi on tarjolla muitakin todella herkullisia palkintoja.

Viikon all-inclusive risteily Karibialla kahdelle hengelle tai lentoyhtiö Blue1:n kahden hengen lennot Seattleen viikon autovuokran kera.

Mainitsemisen arvoisia palkintoja ovat myös Finnairin kahden hengen lennot Hongkongiin tai KLM-Air France:n kahden hengen lennot New Yorkiin.

Näiden lisäksi palkintoina useita lentoja Eurooppalaisiin kaupunkeihin sekä erilaisia majoituspaketteja niin koti-kuin ulkomaillakin.

Kilpailuun osallistuminen ei edellytä ostamista ja siihen voivat osallistua kaikki 18-vuotta täyttäneet henkilöt.
Myös tätä nuoremmat voivat osallistua, jos palkinto käytetään huoltajan seurassa.

Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti voitosta ja voittajien nimet julkaistaan myös Ebookersin nettisivuilla.

Click para seguir leyendo...

Estonian Air:lla 756 795 matkustajaa 2008

Sun, Jan 25, 2009

Comments Off on Estonian Air:lla 756 795 matkustajaa 2008

Viron kansallinen lentoyhtiö Estonian Air julkaisi 23. tammikuuta tiedotteessaan vuoden 2008 tulokset.

Estonian Airilla oli 756 795 lentomatkustajaa, joista 685 595 reittiliikenteessä.
Kasvua tapahtui kokonaismatkustajamäärässä 1,5% ja reittiliikenteessä 5,2%.

Tallinnan lentokentällä matkustajien vastaavissa määrissä tapahtui myös kasvua 4,8% ja 2,3%.

Vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana lentoyhtiön matkustajamäärä kasvoi 16,8%, mutta kesästä lähtien yleismaailmallinen taloudellinen tilanne ja kysynnän lasku ovat hidastaneet kasvua.

Vuoden viimeisinä kuukausina kasvu kääntyi negatiiviseksi ja saman suunnan odotetaan jatkuvan vuonna 2009.

Vuonna 2008 Estonian Air operoi yhteensä 12 201 lentoa, joka on 19,6% enemmän kuin vuotta aiemmin.
Joulukuussa operoitiin 714 lentoa, jossa oli jo laskua edelliseen 14,5%.

AEA:n vertailussa vuonna 2007 lentoyhtiö sai säännöllisyydessä neljännen sijan 99,6 prosentilla ja täsmällisyydessä kahdeksannen sijan 81,6 prosentilla.

Vuonna 2008 Estonian Air jatkoi myös yhtenä Euroopan täsmällisimmistä ja säännöllisimmistä lentoyhtiöistä.

Lentoyhtiön vahvimmin kasvava sektori oli reittiyhteys Moskovaan, kasvua tapahtui 30 prosenttia. Moskovan jälkeen eniten kasvoivat lennot Kieviin ja Tukholmaan.

Click para seguir leyendo...

Aer Lingus ja United Airlines yhteistyöhön

Sat, Jan 24, 2009

Comments Off on Aer Lingus ja United Airlines yhteistyöhön

Irlantilainen lentoyhtiö Aer Lingus on solminut codeshare-yhteistyösopimuksen amerikkalaisen United Airlinesin kanssa.

Tämä yhteistyösopimus perustuu niihin kasvumahdollisuuksiin, joita tarjoaa Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen solmima “yhtenäinen taivas” sopimus.

Tästä lähtien Aer Linguksen matkustajat voivat matkustaa United Airlinesin lennoilla Yhdysvaltoihin.
United Airlinesin asiakkaat taas hyötyvät Aer Linguksen runsaasta Euroopan lentotarjonnasta.

Lentoyhtiöt tuovat myyntiin uudet reitit Washingtoniin sekä Madridiin huhtikuussa 2009 ja lennot operoidaan 2010 lähtien.

Tämän lisäksi odotetaan myyntiin vuoden 2010 aikana muitakin uusia kohteita, jotka aloittavat toimintansa vuonna 2011.

Uusia lentoja tullaan operoimaan yhteisellä lentonumerolla ja myymään molempien lentoyhtiöiden nimellä.
Asiakkaat hyötyvät myös molempien yhtiöiden jatkolentotarjonnasta.

Lentoyhtiöt arvioivat syvenneen yhteistyönsä positiivisesti ja uskovat sen tuovan molempien yhtiöiden vahvimmat puolet esiin.

Click para seguir leyendo...

Finnairin lentäjät lakkoon

Sat, Jan 24, 2009

Comments Off on Finnairin lentäjät lakkoon

Lentoyhtiö Finnair antoi perjantaina 23. tammikuuta tiedotteen, jossa kerrottiin ettei sopua ole syntynyt lentäjien ja yhtiön välisissä työehtosopimusneuvotteluissa.

Suurimmat erimielisyydet ovat koskeneet eläkejärjestelyjä, työaikakysymyksiä, ulkopuolisen työvoiman käyttöä sekä palkkausta.

Suomen Liikennelentäjäliitto SLL on päättänyt käynnistää työtaistelun jouduttaakseen sovun syntymistä.
Tämä näkyy käytännössä lentäjien järjestelmällisenä kieltäytymisenä työstä, jos vuoroa ei ole merkitty työvuorolistaan.

Työtaistelun seurauksena Finnairin lentoja saattaa jäädä lentämättä jo lauantaista 24. tammikuuta lähtien.
Lisäksi lentäjät ovat uhanneet päivän mittaisilla työnseisauksilla helmikuussa, juuri hiihtolomien aikaan.

Finnairin viestintäjohtajan Christer Haglundin mukaan Lentäjäliiton päätös työtaistelusta osoittaa äärimmäisen huonoa tilannetajua.
Lentoyhtiön ja koko toimialan kannattavuus heikkenee nopeasti nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.

Haglundin mukaan Finnairilla on edessä todella vaikea vuosi, eikä lentoyhtiöllä ole tes-pöydässä mitään jaettavaa.
Päinvastoin kustannuksia tulisi voida sopeuttaa kunkin liikennelajin tuotantopotentiaaliin.
Lentäjien määrään näillä järjestelyillä ei ole tarkoitus kajota.

Finnair on jo aiemmin joutunut irtisanomaan runsaat 120 työntekijäänsä.

Henkilökunta vähentyy myös, kun noin 400 määräaikaista työsuhdetta on päättynyt vuoden loppuun mennessä tai päättymässä piakkoin.

Lisäksi noin 3000 työntekijää lomautetaan 2-3 viikoksi kuluvan vuoden aikana.

Finnairin palveluksessa on tällä hetkellä noin 800 lentäjää, mikä on kahdeksan prosenttia koko yhtiön henkilöstömäärästä.
Lentäjien henkilöstökulut ovat 26 prosenttia koko 550 miljoonan euron määrästä, loppu jaetaan 8600 finnairilaisen kesken.

Palkkausjärjestelmän kehittämisen lisäksi lentoyhtiö haluaa eroon lentäjien ylimääräisistä eläkekustannuksista, joita se pitää nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kohtuuttomina.

Lentäjien nykyinen työehtosopimus edellyttää myös SLL:n hyväksyntää yritysjohdon tehdessä liikennettä ja kalustoa koskevia päätöksiä kaupallisiin yhteistyösopimuksiin liittyen.
Finnairin mukaan kyseessä pitäisi olla normaali liikkeenjohdon vastuulla oleva päätöksenteko.

Haglundin mukaan nämä rakenteelliset muutokset tulisi saattaa voimaan nopeasti, muuten Finnairin mahdollisuudet säilyä kannattavana ja terveenä lentoyhtiönä ovat vaarassa.

Click para seguir leyendo...

Air Berlin alentaa polttoainelisämaksua

Fri, Jan 23, 2009

Comments Off on Air Berlin alentaa polttoainelisämaksua

Saksan toiseksi suurin lentoyhtiö Air Berlin ilmoitti tiedotteessaan perjantaina 23.01. laskevansa lentojen polttoainelisämaksua.

Tiistaista, tammikuun 27:stä päivästä lähtien, lentoyhtiö perii kaikista uusista varauksista jopa 15 euroa vähemmän polttoainelisämaksua.

Saksan sisäisillä ja Euroopan kaupunkien välisillä lennoilla maksu alenee 5 euroa, jääden täten 20:een euroon lennolta.

Keskipitkillä turistilennoilla polttoainelisämaksu alenee 10 euroa, entisen 35:n euron sijaan laskutetaan 25 euroa.

Madeiralle, Azoreille, Egyptiin ja Kanarian saarille suuntautuvien lentojen polttoainelisämaksu on 35 euroa 27. tammikuuta lähtien, laskua myös 10 euroa.

Kaukolentojen lisämaksu pienenee eniten, 15 euroa, jääden näin ollen 80:een euroon.

Näillä hinnanalennuksilla Air Berlin siirtää kerosiinin ostohinnan alennuksen lentomatkustajien hyväksi.

Tulevaisuudessakin lentoyhtiö sopeuttaa polttoainelisämaksut kerosiinin hintakehityksen mukaan.

Click para seguir leyendo...

Lennä Lappiin edullisesti

Fri, Jan 23, 2009

Comments Off on Lennä Lappiin edullisesti

Lentoyhtiö Blue1 on tuonut viikonlopuksi erityistarjouksen Ivaloon ja Kuusamoon.

Tarjoushintaisia lentoja on mahdollisuus ostaa vain tänä viikonloppuna.

Myynti alkaa lauantaiaamuna 24.01. ja loppuu sunnuntain-maanantain välisenä yönä 25.01.

Saariselän ja Rukan hiihtokeskuksista voi varata myös edullisen majoituksen Blue1:n internet-sivuilta.

Hinnat alkaen 71 euroa suunta Helsingistä lähtevillä suorilla lennoilla, sisältäen verot, matkustajamaksut ja nettimaksun.

Lapsialennus aikuisen seurassa lentävälle 2 – 11-vuotiaalle 25%, alle 2-vuotiaalle sylissä matkustavalle 90%.

Tarjouslennot voi käyttää Ivaloon ajalla 10.02. – 19.04 ja Kuusamoon 11.02. – 19.04.

Click para seguir leyendo...

AirBaltic kasvoi 2008

Thu, Jan 22, 2009

Comments Off on AirBaltic kasvoi 2008

Latvian kansallinen lentoyhtiö AirBaltic kertoi tiedotteessaan, että se kuljetti yhteensä lähes 2 600 000 lentomatkustajaa vuonna 2008.

Edellisenä vuotena AirBaltic ylsi hieman yli kahteen miljoonaan matkustajaan, joten kasvua tapahtui 29%.

Tammikuusta joulukuuhun vuonna 2008 lentoyhtiöllä oli 47 975 lentoa, kun niitä vuosi aiemmin oli vain 36 804.

Lentojen määrä kasvoi siis 30 prosenttia.

Käyttöaste oli vuonna 2007 63% ja putosi hieman vuonna 2008 ollen 62%.

Lentoyhtiön täsmällisyys oli vuoden 2008 aikana hyvä; 15-minuutin indikaattorilla mitattuna tulokseksi saatiin 87. Tämä tarkoittaa sitä, että sadasta lennosta 87 lähti ajallaan tai vähemmän kuin 15 minuuttia myöhässä.

Click para seguir leyendo...

Change for Good-keräys tuotti loistotuloksen

Thu, Jan 22, 2009

Comments Off on Change for Good-keräys tuotti loistotuloksen

Suomen tietotoimiston mukaan Finnairin ja UNICEF:in joulunaikaan toteutetussa Change for Good-keräyksessä saatiin loistotulos.

Kuusi viikkoa kestänyt keräys alkoi kansainvälisenä aids-päivänä 1.12. 2008 ja tuotti lähes 75 000 euroa Lapset ja aids-projektille Vietnamiin.

Edellisvuoteen nähden nousua oli 12%.

Käytännössä keräys tapahtuu siten, että lennoilla matkustajilla on mahdollisuus lahjoittaa käyttämättä jääneet valuutat laittamalla ne siihen varattuihin kirjekuoriin ja luovuttamalla ne lentohenkilökunnalle.

Viestintäjohtaja Christer Haglund Finnairilta sanoo keräystuloksen olevan parhaita vuosiin.
Samalla hän kiitti lämpimästi kaikkia keräykseen osallistuneita asiakkaita.

Change for Good-keräyksen tuloilla autetaan aidsin tai hiv-tartunnan kanssa kosketuksiin joutuneita Vietnamilaisia lapsia.
Maassa on 260 000 hiv-tartunnan saanutta henkilöä ja heistä joka kymmenes on alle 19-vuotias.

Finnair ja UNICEF ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 1994 asti ja tähän mennessä lentoyhtiön kamppanjat ovat tuottaneet lähes miljoona euroa maailman lasten olojen parantamiseksi.

Useat Oneworld lentoyhtiöt, kuten Aer Lingus, British Airways ja Alitalia, tekevät myös yhteistyötä UNICEFin kanssa.

Click para seguir leyendo...
Entradas Previas Entradas Posteriores