RSS

Saksalaiset romanttisimpia lentomatkustajia

Fri, Feb 20, 2009

Comments Off on Saksalaiset romanttisimpia lentomatkustajia

 

Matkalehden julkaisema uutinen kertoo, että brittiläisen lentoyhtiö
British Airways:n teettämän tutkimuksen mukaan romanttisimpia lentomatkustajia ovat saksalaiset.

Ystävän- eli Valentinen-päivän kunniaksi lentoyhtiö teetti kyselyn lennoilla eri puolella Eurooppaa tapahtuvasta flirttailusta.

Kyselyyn, joka tehtiin Belgiassa, Sveitsissä, Saksassa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa, Ranskassa ja Italiassa, vastasi kaikkiaan 2983 henkilöä.

Voittajiksi selviytyneistä saksalaisista joka kolmas ilmoitti olleensa flirttailun kohteena tai itse aloitteen tekijänä.

Toiseksi aktiivisimpia olivat sveitsiläiset ja heitä seurasivat ruotsalaiset ja norjalaiset.
Yksi kahdestakymmenestä ruotsalaisesta jopa ilmoitti järjestäneensä treffit lentomatkalla tapaamansa henkilön kanssa.

Uutisessa ei kerrottu, mille sijalle italialaiset tulivat, ehkäpä he eivät flirttailultaan ehtineet vastata kyselyyn.

Click para seguir leyendo...

BMI ja Blue1 codeshare-yhteistyöhön

Fri, Feb 20, 2009

Comments Off on BMI ja Blue1 codeshare-yhteistyöhön

Helmikuun alussa Blue1 aloitti codeshare-yhteistyön brittiläisen BMI lentoyhtiön kanssa.

Blue1:n Helsingistä Lontoon Heathrown kentälle lähtevät päivittäiset lennot lennetään tästä lähtien myös BMI:n numeroilla.

Vastaavasti BMI:n lennot Heathrowlta Manchesteriin, Leeds/Bradfordiin, Belfastiin, Glasgowhin, Aberdeeniin ja Dubliniin, joilla on yhteys Blue1:n vuoroon, operoidaan myös Blue1:n koodeilla.

Blue1 aloitti aiemmin tänä vuonna codeshare-yhteistyön Lufthansan kanssa.
BMI, kuten Lufthansa ja Blue1 kuuluvat Star Alliance-yhteistyöjärjestöön.

Laajenevan codeshare-yhteistyön myötä Blue1 pyrkii tarjoamaan saumattomampaa lentomatkustamista niin koti-kuin ulkomaisille asiakkailleen.

Click para seguir leyendo...

Korean Air tilasi kaksi uutta Airbussia

Thu, Feb 19, 2009

Comments Off on Korean Air tilasi kaksi uutta Airbussia


Yleismaailmallinen taantuma ei pelota Korean Air lentoyhtiössä, joka varmisti tällä viikolla kahden uuden Airbus A380-tyypin lentokoneen tilauksen.

Tämä tilaus nostaa uusien Airbus A380-koneiden määrän yhtiössä kymmeneen.

Lentokoneita tullaan käyttämään Soulin ja Pohjois-Amerikan sekä Euroopan välisillä lennoilla, mm. Pariisin, Los Angelesin ja New Yorkin reiteillä.

Korean Air on yksi Aasian suurimmista lentoyhtiöistä ja yrityksen pääjohtaja, Yang Ho Cho kertoo, että päätös tilata lisää näitä A380-koneita on linjassa lentoyhtiön pyrkimysissä tarjota entistä parempaa palvelua asiakkailleen ja nousta maailman suurimpien yhtiöiden joukkoon.

Hänen mukaansa kyseessä on moderni ja ympäristöystävällinen lentokone, joka soveltuu erinomaisesti nykyaikaisen lentopalvelun tuottamiseen.

Lentokonevalmistaja Airbus on tyytyväinen A380-koneen saamaan vastaanottoon.
Johtaja John Leahy’n mukaan tämä konetyyppi toimii ilmailun tulevaisuuden suunnannäyttäjänä ympäristöystävällisyytensä ja eko-tehokkuutensa ansiosta.

Click para seguir leyendo...

Lämpimät ateriat Estonian Air:n lennoilla

Thu, Feb 19, 2009

Comments Off on Lämpimät ateriat Estonian Air:n lennoilla

Estonian Air tarjoaa tästä lähtien netissä lentolippunsa lunastaneille asiakkaille mahdollisuuden tilata haluamansa lämpimän aterian etukäteen.

Yhtiö haluaa näin parantaa palveluaan sekä matkustajien mukavuutta.

Tilauksen voi tehdä aikaisintaan 72 tuntia ennen lähtöä ja viimeistään 2 tuntia ennen lennon alkua.

Matkustajilla on valittavanaan kaksi aamiaisvaihtoehtoa, kolme pääruokalajia sekä kasvis– että lasten- menut.

Tilauksen voi maksaa joko luottokortilla tai nettipankin kautta.

Lennolla voi yhä tilata Buy-On-Board listalta, mutta etukäteistilaus varmistaa sen, että juuri haluttu ruokalaji on varmasti saatavilla.

Estonian Air piristi viime vuoden marraskuussa bisenes-luokan ja turistiluokan lentojen ruokalistat chef Ivari Kuimetin ja Anthony Wrightin johdolla.

Bisnes-luokan matkustajat voivat nauttia erityisesti Estonian Air:n asiakkaille pullotettuja viinejä Sisilialaista, Feudo Principi de Buteran viinitilalta.

Click para seguir leyendo...

Sokeiden syrjintää Ranskassa

Wed, Feb 18, 2009

Comments Off on Sokeiden syrjintää Ranskassa

Ranskalainen tuomioistuin on päättänyt korvauksista kolmelle sokealle matkustajalle, joille lentoyhtiö Air France oli kieltäytynyt myymästä lentolippuja.

Kukin matkustaja saa tuhannen euron korvauksen.

Asia sai alkunsa maaliskuussa vuonna 2004, jolloin sokea pariskunta halusi matkustaa sokean lapsen kanssa Nizzasta Brestiin Air Francen lennolla.

Useista yrityksistä huolimatta lentoyhtiö kieltäytyi tuolloin myymästä pariskunnalle lippuja vedoten siihen, että sokean alaikäisen seurana matkustavan aikuisen tulisi olla näkevä.

Epäoikeudenmukaisesta kohtelusta mielensä pahoittaneet matkustajat veivät asian tuomioistuimeen, jossa huhtikuussa 2007 annettiin päätös lentoyhtiön hyväksi.

Vääryyttä kokeneiden peräänantamattomuus sai heidät valittamaan päätöksestä eteenpäin Aix-en Provencen oikeusistuimeen.

Viisi vuotta tapahtuneen jälkeen Aix-en Provencen tuomioistuin päätti asian sokeiden hyväksi ja määräsi lentoyhtiön korvauksiin.

Kiista ja sen päätös, johon sokeat olivat erittäin tyytyväisiä, tulevat odotettavasti toimimaan ennakkotapauksena lentoyhtiöiden kentillä harjoittaman syrjinnän hillitsemiseksi.

Click para seguir leyendo...

AirBaltic lisää reittejä kesäkaudeksi

Wed, Feb 18, 2009

Comments Off on AirBaltic lisää reittejä kesäkaudeksi


Latvian kansallinen lentoyhtiö airBaltic avaa kesäkaudeksi uusia reittejä Skandinaviaan ja Balttian-maiden kohteisiin. Uudet kohteet lanseerataan 29. maaliskuuta 2009.

Samalla yhtiö lisää yli kahdenkymmenen suosituimman reitin lentojen määrää huomattavasti.

Uudet reitit avataan välille Riika-Tromso neljästi viikossa, Riika-Linköping kuudesti viikossa sekä Riika-Palanga kaksitoista viikottaista lentoa.

Joitakin lentoreittejä otetaan käyttöön talvikauden jälkeen uudelleen. Näitä ovat mm. Ateena, Odessa ja Almaty.

Lentojen määrää maaliskuun lopulta lähtien Riiasta on lisätty mm. Brysseliin, jonne on 12 viikottaista lentoa, Barcelonaan, jonne lennetään kuudesti viikossa, Roomaan ja Istanbuliin päivittäinen lento sekä Hampuriin kymmenen viikottaista lentoa.

AirBaltic lentää kesäkaudella neljästi viikossa Kuopioon ja seitsemänä päivänä viikossa Helsinkiin.

Bertolt Flick, airBalticin pääjohtaja kertoo tiedotteessa, että yhtiö jatkaa Skandinavian ja Balttian-maiden lentoverkostonsa kehittämistä ja vahvistamista.

Yhtiö on Flickin mukaan saavuttanut ihanteellisen reittitarjonnan ja lentotiheyden tarjotakseen mielenkiintoiset ja parantuneet lentoyhteydet Riian kautta matkustaville asiakkailleen.

Click para seguir leyendo...

Eticket.fi:llä onnistunut ensimmäinen vuosi

Wed, Feb 18, 2009

Comments Off on Eticket.fi:llä onnistunut ensimmäinen vuosi

Suomalainen on-line matkatoimisto etikect.fi on yltänyt kohtuulliseen tulokseen ensimmäisenä kokonaisena tilivuotenaan.

Yhtiön toimitusjohtaja Mikko Vartiainen kertoo , että nettimatkatoimisto ylsi 6,78 miljoonana euron liikevaihtoon ja kohtuulliseen 52 449 euron tulokseen ennen veroja.

Toimitusjohtajan mukaan vuosi 2008 oli yhtiölle haasteellinen, samaan aikaan suoritettiin lanseeraaminen seä suuria järjestelmähankkeita.
Vartiainen arvioi yrityksen kuitenkin suoriutuneen kohtuullisen hyvin haastavassa markkinatilanteessa.

Vuosi 2009 on myös alkanut lupaavasti, kysyntä kasvoi tammikuussa jopa 113% edellisvuoteen verrattuna.
Vartiaisen mukaan hyvästä alusta huolimatta kysynnän vaihtelut vuoden mittaan voivat olla nykyisessä makkinatilanteessa arvaamattomia.

Eticket.fi on suomalainen, vuonna 2007 perustettu perheyritys, joka keskittyy erityisesti lentojen myyntiin.
Matkatoimiston kautta voi myös varata hotellimajoituksen sekä vuokrata auton.

Click para seguir leyendo...

Air Berlinin johto luopuu bonuksista

Tue, Feb 17, 2009

Comments Off on Air Berlinin johto luopuu bonuksista

Saksalaisen Air Berlinin yritysjohto on ilmoittanut luopuneensa yhteensä kahden miljoonan euron bonuksista.
Kyseessä on 50% koko vuoden 2008 bonustuloista.

Lentoyhtiö ilmoitti tiedotteessaan eilen, että sen johto tulee saamaan jopa kymmenen prosenttia vähemmän vuotuisia palkkioita ja hallituksen jäsenet 25% vähemmän.

Air Berlin otti käyttöön viime vuoden keväällä Jump säästö-ohjelman johtuen yhtiön voimakkaasta velkaantumisesta ja markkinatilanteen muutumisesta negatiiviseen suuntaan.
Bonuksien vähentäminen on osa tätä talousohjelmaa.

Saksan toiseksi suurimmassa lentoyhtiössä ennustetaan vuoden 2008 tuloksesta positiivista huolimatta polttoaineen kallistumisesta ja taloudellisen tilanteen heikkenemisestä johtuvasta lentojen kysynnän vähenemisestä.

Yhtiön pääjohtaja Joachim Hunold kertoo Jump-ohjelman kantaneen hedelmää jo marraskuun loppuun mennessä, jolloin yhtiön tulos näytti 57% liikevoittoa verrattuna edelliseen vuoteen.
Hunoldin mukaan vuoden 2008 viimeinen neljännes olikin yrityksen historian kaikkien aikojen paras.

Lentoyhtiön lopullinen tulos vuodelle 2008 julkistetaan Berliinissä maaliskuun 30.

Click para seguir leyendo...

Helsinki-Vantaan remontti edistyy

Mon, Feb 16, 2009

Comments Off on Helsinki-Vantaan remontti edistyy

Finavia tiedottaa viime marraskuussa Helsinki-Vantaan lentokentällä alkaneiden rakennustöiden sujumisesta tiedotteessaan tänään, 16 helmikuuta.

Muutostöiden takia osa lentokentän kotimaanterminaalin palveluista voi joutua lopettamaan tai siirtymään väliaikaisesti toiseen paikkaan.

Muutostöillä valmistaudutaan elokuussa toteutettavan lentoyhtiökohtaiseen terminaalijakoon.

Vaikka rakentaminen tapahtuu työmaaseinien takana, voivat työt kuitenkin muuttaa tuttuja kulkureittejä.

Muutostöistä johtuen parturi on siirtynyt ulkomaanterminaaliin.
Alko on lopettanut toimintansa lentoasemalla.
Hiljainen huone on suljettu toistaiseksi.

Muutostyöt jatkuvat tämän vuoden loppuun asti. Vilkkainta rakentaminen tulee olemaan kesällä.

Töistä huolimatta lennot sujuvat normaalissa aikataulussa.

Click para seguir leyendo...

Kiina aloittaa lentokoneiden sarjatuotannon

Mon, Feb 16, 2009

Comments Off on Kiina aloittaa lentokoneiden sarjatuotannon

Kiinan valtion omistama Shanghai Aircraft Manufacturing on allekrijoittanut neljän muun yhtiön kanssa sopimuksen täysin kiinalaisen matkustaja lentokoneen sarjatuotannosta.

Avici Comercial Aircraft (Acac) valmistaa rungon ARJ21-700-koneeseen, koneen siivet ja muut osat valmistavat Chengdu, Xi’an ja Shenyang.

ARJ21 on 90-paikkainen matkustajakone. Sen valmistukseen ei käytetä kevyitä komposiittimateriaaleja vaan perinteistä metallia.

Lentokoneen hallintalaitteet ovat pääasiassa Yhdysvaltalaista tekniikkaa, kiinalaiset toimittavat kokoonpanon ja myynnin.

Acacin mukaan yhtiöllä on olemassa jo 208 koneen tilauskanta kiinalaisilta ja ulkomaalaisilta asiakkailta.
Yhdysvaltalainen GE Comercial Aviation Services on tilannut 25 lentokonetta.

Uuden koneen toimitukset alkavat ensi vuonna viiden koneen erällä. Tänä vuonna yhtiöt tekevät neljällä koneella lentoja kokeilumielessä, ensimmäinen lento ARJ21-koneella tehtiin viime marraskuussa.

Click para seguir leyendo...
Entradas Previas Entradas Posteriores