RSS

Archive | Lennot RSS feed for this section

Reittilentoliikenne kasvoi vuonna 2008

18. January 2009

Comments Off on Reittilentoliikenne kasvoi vuonna 2008

Kansainvälinen reittilentoliikenne kasvoi Suomessa 2,7% vuonna 2008 Finnavian tilastojen mukaan. Kokonaismatkustajamäärä reittiliikenteessä oli 10 475 081 lentomatkustajaa. Finnavian tilastojen matkustajamäärät sisältävät saapuneiden, lähteneiden sekä vaihtaneiden matkustajien yhteenlasketun määrän. Vaikka koko vuoden matkustajamäärä kasvoi, oli joulukuun kertymä 1,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. EU-maiden osuus oli lähes 8 miljoonaa lentomatkustajaa. Itä-Euroopan kehityksessä tapahtui muutos, […]

Click para seguir leyendo...

Delta Air Lines supistaa toimintaansa

17. January 2009

Comments Off on Delta Air Lines supistaa toimintaansa

Maailman suurin lentoyhtiö, Yhdysvaltalainen Delta Air Lines, aikoo vähentää työntekijöiden määrää vuonna 2009. Talouskriisin ajettua ilmailualan kysyntää alas, lentoyhtiöt ovat alkaneet supistaa toimintaansa olosuhteita vastaaviksi. Delta odotaa, että eropaketin hyväksyy noin kaksituhatta työntekijää. Tilanne ei ole aivan uusi, sillä jo viime vuoden keväällä lentoyhtiön 4000 työntekijää otti vastaan tarjotun eropaketin ja irtisanoutui vapaaehtoisesti työstään. Tänä […]

Click para seguir leyendo...

Halpalentoyhtiöt Vueling ja Clickair yhteen

16. January 2009

Comments Off on Halpalentoyhtiöt Vueling ja Clickair yhteen

Espanjalaiset halpalentoyhtiöt Clickair ja Vueling ovat solmineet eilen Barcelonassa alustavan sopimuksen fuusioitumisestaan. Asian toi julkisuuteen eilen Vueling lentoyhtiön nykyinen pääjohtaja Josep Piqué, jonka odotetaan jatkavan myös uuden yhtiön johdossa. Tiedotteessaan Pique myönsi, että osittain fuusioitumisessa on kyse yritysten välisestä kireästä kilpailutilanteesta Espanjan lentomarkkinoilla. Aiemmin tammikuussa Euroopan Unionin kilpailuvirasto näytti vihreää valoa yhtiöiden fuusioitumiselle. Uusi halpalentoyhtiö […]

Click para seguir leyendo...

Blue1 Credits

16. January 2009

Comments Off on Blue1 Credits

Blue1 lentoyhtiö tuo markkinoille uudentyyppisen yritysasiakasohjelman nimeltään Blue1 Credits. Ohjelmaan liittyneet asiaksyritykset ansaitsevat ostamistaan lentolipuista credittejä, 4-8%, jotka voi hyödyntää seuraavilla lennoilla. Blue1:n tiedotteen mukaan uusi tuote soveltuu erityisen hyvin pienille ja keskisuurille yrityksille, joilla ei ole ennestään neuvoteltuna yrityssopimusta Blue1:n kanssa. Asiakasyritys ansaitsee credittejä kaikilla Blue1:n, SAS:n, Estonian Airin, Wideroen, Spanairin, Skywaysin ja All […]

Click para seguir leyendo...

Estonian Airille IOSA-sertifikaatti

15. January 2009

Comments Off on Estonian Airille IOSA-sertifikaatti

  Vuodesta 2005 lähtien Estonian Airilla on ollut hallussaan IATAn myöntämä IOSA-sertifikaatti. IOSA-sertifikaatti on kansainvälisesti hyväksytty standardi lentoyhtiön turvallisuuden, laadun ja operatiivisen johdon arvioimiseksi. Estonian Air kertoo eilen julkaisemassaan tiedotteessa, että kaksi vuotta kerrallaan voimassa oleva sertifikaatti on myönnetty lentoyhtiölle jälleen. IOSA-arvionti suoritettiin lentoyhtiössä viime vuoden syksyllä. IATAn hyväksymät tarkastajat käyvivät läpi koko lentoyhtiön operatiivisen […]

Click para seguir leyendo...

Finnair aloittaa suorat lennot Istanbuliin

14. January 2009

Comments Off on Finnair aloittaa suorat lennot Istanbuliin

Lentoyhtiö Finnair aloittaa maaliskuussa suorat lennot Helsingistä Istanbuliin. Viime viikolla julkaistussa tiedotteessa kerrottiin, että lennot käynnistyvät maaliskuun 4. päivä kahdella viikottaisella lennolla.  Maaliskuun lopussa lentojen määrää lisätään neljään jolloin Istanbuliin pääsee suoralla lennolla maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin. Finnairin reittiverkostosta vastaava johtaja Petteri Kostermaa kertoo tiedotteessa, että tällä uudella reitillä halutaa saavuttaa entistä kattavampi verkosto […]

Click para seguir leyendo...

Flybe ei laskuta peruutuksista työttömiä

13. January 2009

Comments Off on Flybe ei laskuta peruutuksista työttömiä

  Brittiläinen Flybe ilmoitti vuoden alussa paikallisessa lehdistössä, ettei se aio laskuttaa peruutuksista sellaisia asiakkaitaan, jotka joutuvat peruuttamaan lennot johtuen siitä, että ovat jääneet työttömäksi. Lentoyhtiö kampanjoi tammikuun ajan “book with confidence” takuutaan asiakkailleen, jotka voivat varata yhtiön lentoja, hotellimajoitusta ja vuokra-autoja varmoina siitä, että jos heidät irtisanotaan ennen matkaa ja siitä syystä matka peruuntuu, […]

Click para seguir leyendo...

EasyJetin alennusmyynti loppuu tänään

13. January 2009

Comments Off on EasyJetin alennusmyynti loppuu tänään

    Viime perjantaina lentoyhtiö easyJetin aloittama huima alennusmyynti loppuu tänään tiistaina 13 päivä. Alennusmyynti on koskenut kaikkia lentoja kaikilla reiteillä 1. maaliskuuta – 30. kesäkuuta, pääsiäisviikko mukaanlukien. Hinnat ovat jopa 25% edullisempia kuin normaalisti ja varaukset tehdään internetissä easyJetin omilla sivuilla. Ja jos tämä tarjous ei vielä tuntunut riittävän houkuttelevalta, yhtiö tarjoaa myös majoitusta Euroopassa.  EasyJetHotels on alentanut […]

Click para seguir leyendo...

Blue1:in matkamessutarjoukset

12. January 2009

Comments Off on Blue1:in matkamessutarjoukset

Helsingissä 15.1. – 18.1. 2009 pidettävien matkamessujen kunniaksi Blue1 lentoyhtiö antaa messutarjouksia kevään ja kesän lennoille. Tarjouslentoja Eurooppaan, Skandinaviaan tai kotimaahan voi varata 21.1.2009 asti. Uutuuskohteina Euroopassa ovat Biarritz, hinta alkaen 131€ per suunta, Split ja Dubrovnik, hinnat alkaen 121€ per suunta.  Netissä varattaessa hinnat sisältävät lentokenttäverot ja matkustajamaksut.  Lennot ovat suoria lentoja Helsingistä ja […]

Click para seguir leyendo...

Miljonääri Blavatnik myy AirBerlin osakkeensa

11. January 2009

Comments Off on Miljonääri Blavatnik myy AirBerlin osakkeensa

Yhdysvaltalainen, venäläistä syntypërää oleva monimiljonääri Len Blavatnik on myynyt osuutensa Air Berlinin osakkeista. Blavatnikin hallussa oli 18,9 % lentoyhtiön osakkeista. Finanzas.com:in mukaan Saksan toiseksi suurin lentoyhtiö antoi tällä viikolla tiedotteen, jossa kerrottiin Al Aviation Coöperatif – yrityksen myyneen osuutensa Air Berlinistä. Al Aviation Coöperatif yrityksen omistavat AI SMS LP sekä Al Aviation Holdings LLC yhtiöt. AI […]

Click para seguir leyendo...