Blue1 aloitti yt-neuvottelut | Vuelos Baratos .info
RSS

Blue1 aloitti yt-neuvottelut

Fri, May 15, 2009

Lennot: Blue1, Uutiset

Lentoyhtiö Blue1 aloitti maanantaina yt-neuvottelut koko 450 työntekijää käsittävän henkilöstönsä kanssa.

Yhtiön viestintäjohtaja Tom Christides kertoo, että neuvotteluissa pyritään selviämään lomautuksilla, mutta irtisanomiset saattavat tulla kysymykseen.

Neuvotteluissa ovat mukana 110 lentäjää, 150 matkustamohenkilökuntaan kuuluvaa, 90 teknisen puolen työntekijää sekä sata muuta henkilöstöön kuuluvaa, jotka toimivat hallinnollisissa tehtävissä.

Lomautusten kestosta ei ole vielä tarkkaa tietoa, Blue1:n viestinnästä vastaava Tom Christides arvelee, että kyse on muutamista viikoista, mutta tarkempaa tietoa ei vielä ole.

Taloudellisen kriisin kurittamat lentoyhtiöt ovat kärsineet tappioita vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.

Varsinkin liikemiesten lennot ovat vähentyneet dramaattisesti.
Blue1 on menettänyt alkuvuodesta 8 prosenttia matkustajistaan ja sen tulos oli tappiollinen.

Säästötoimenpiteinä yhtiön on muun muassa pienentänyt kotimaan lentoliikenteessä käyttämiensä lentokoneiden kokoa.
Tämä ei kuitenkaan riitä ja uusia säästöjä haetaan nyt henkilöstökustannuksista.

Esta entrada fue escrita por:

- que ha escrito 1315 entradas en uutiset.halvatlennot.fi.


Contacta con el autor

Los comentarios están cerrados.