Katalonia sakottaa halpalentoyhtiöitä | Halvat Lennot .fi
RSS

Katalonia sakottaa halpalentoyhtiöitä

Mon, Oct 18, 2010

Uutiset

Pohjois-Espanjalaisen Katalonian kuluttajavirasto ACC on antanut sakot muutamille maassa toimiville halpalentoyhtiölle kuluttajien oikeuksia loukkaavista toimintatavoista.

Halvat lennot, jotka lopulta osoittautuivat odotettua kalliimmiksi, ovat saaneet espanjalaiset kuluttajat sotajalalle.

Sakot saaneiden lentoyhtiöiden listalla ovat paikallinen Clickair sekä Transavia, easyJet ja Ryanair.

Kuluttajat ovat valittaneet kyseisten lentoyhtiöiden kohdalla muun muassa luottokortin käytöstä aiheutuvista ylimääräisistä kuluista sekä matkatavaroista perittävistä lisämaksuista.

Joidenkin lentoyhtiöiden sivuilla on nähty myös vakuutuksia, joiden peruuttaminen on tehty asiakkaalle hankalaksi tai mahdottomaksi.

Lentoyhtiöt velvoitetaankin sakkojen lisäksi korvaamaan muun muassa matkalaukkujen kuljettamisesta perityt ylimääräiset lisämaksut asiakkailleen.

Eri syistä annettujen sakkojen yhteenlaskettu summa nousee lähes 150 000 euroon.

Yhteensä lentoyhtiöt joutuvat maksamaan korvauksia neljän ja puolen tuhannen euron edestä 176 matkustajalle.

, ,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.