RSS

Ryanair käytti kuningatar Sofiaa mainontaan luvatta

Sat, Jun 6, 2009

Uutiset

Tämän hetken poleemisin halpalentoyhtiö, Ryanair, on päässyt taas kerran otsikoihin, eikä tälläkään kertaa mitenkään positiivisessa ilmastossa.

Espanjan kuningatar Sofia on joutunut tällä kertaa lentoyhtiön hävyttömän hyväksikäytön uhriksi.

Ryanair julkaisi mainoksen, jossa kiittää Sofiaa lentoyhtiönsä käytöstä ja yllyttää muitakin matkustajia lentämään ”kuin kuninkaallinen”.

Lupaa mainokseen ja kuningattaren kuvan käyttöön ei tietenkään pyydetty etukäteen kuningashuoneelta.

Kuningatar Sofia otti lennot Pohjois-Espanjasta Santanderin kaupungista Lontooseen viime sunnuntaina.
Lentoyhtiö siis kiittää kuningatarta ja samalla tarjoutuu lahjoittamaan 5000 euroa tämän valitsemalle hyväntekeväisyyskohteelle.

Kuninkaanlinnan tiedottaja kertoo, että asia on siellä käsittelyssä mahdollisia toimenpiteitä varten. Mitään ei ole vielä kuitenkaan päätetty.

Vuonna 2008 lentoyhtiö joutui korvaamaan Ranskan presidentille Nicolas Sarkozylle ja hänen puolisolleen Carla Brunille 60 000 euroa samasta syystä.

Lentoyhtiö aikoo tällä kertaa päästä 5000:lla eurolla 60 000 sijaan?

,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.