Euroopan suurin lentoyhtiö Air France-KLM on tuplannut tappionsa maaliskuun lopussa päättyneenä toimintavuonna 2009 - 2010. Keskiviikkona julkaistut tulokset näyttävät yhtiön kaikkien aikojen suurimpia tappiolukuja, jotka nousevat huikeaan 1,59 miljardiin euroon. Edellisvuonna Air France -KLM:n kirjaamat tappiot jäivät 814 miljoonaan euroon, tämän vuoden tappiot ovat yli kaksinkertaiset tuohon määrään verrattuna. Huhtikuisen tuhkakriisin aikana peruutetut lennot ovat vastuussa 260 miljoonan [...]
Lisää...15. May 2010
Amerikkalainen Delta on ilmoittanut yhdessä Air France - KLM:n kanssa lisäävänsä yhden päivittäisen lennon Lontoo - New York reitille syyskuun 20. päivästä lähtien. Yhtiöt operoivat code share yhteistyönä lennot Lontoon Heathrown kentältä kahdesti päivässä New Yorkin JFK-kentälle. Syyskuusta lähtien lentoja tulee olemaan kolme päivässä. Uudet lennot tullaan operoimaan Deltan Boeing 767E-400 koneilla, joiden hienouksiin muun muassa [...]
Lisää...13. May 2010
Lentoyhtiö Air France on ilmoittanut operoivansa kesäkuun 12. päivästä lähtien elokuun loppuun tiettyinä päivinä lennot Lontooseen uudella A380 superjumbolla. Lennot Pariisin Charles de Gaulle kentältä Lontoon Heathrowhun lennetään kesä- ja elokuussa kolmasti viikossa, maanantaisin, sunnuntaisin ja lauantaisin. Heinäkuussa lennot on tarkoitus operoida neljästi viikossa, perjantaisin, lauantaisin, sunnuntaisin ja maanantaisin. Lento numero AF1980 Pariisista lähtee [...]
Lisää...9. May 2010
Ranskalainen Air France on allekirjoittanut code share sopimuksen sen kanssa samaan lentoyhtiöallianssiin liittyvän Vietnam Airlinesin kanssa. Yhteistyön myötä Air Francen asiakkaat voivat tästä lähtien ottaa suorat lennot Hanoihin tai Ho Chi Minhiin kolmesti viikossa. Tähän asti Air France on tarjonnut asiakkailleen lennot Vietnamiin Bangkokin kautta. Lennot operoidaan Pariisin Charles de Gaulle lentokentältä Vietnam Airlinesin Boeing 777-200 [...]
Lisää...11. April 2010
Lentoyhtiöt Air France ja KLM tiivistävät yhteistyötään ja ovat ottaneet yhteiseen käyttöön KLM:n BlueBiz kanta-asiakasohjelman yrityksille. Aiemmin kanta-asiakasohjelma on ollut ainoastaan KLM:n asiakkaiden ulottuvilla, nyt Air Francen matkustajat Irlannissa ja Iso-Britanniassa saavat myös edut käyttöönsä. Keskiviikkona käyttöön otettu BlueBiz korvaa aiemmin käytössä olleet erilliset kanta-asiakasohjelmat ja on suunnattu pienille- ja keski-suurille yrityksille. BlueBiz-ohjelman asiakasyritykset saavat ”Blue Credits”-pisteitä aina, [...]
Lisää...8. April 2010
Air France lanseerasi tämän viikon tiistaina ensimmäisen Atlantin ylittävän lennon, jolla oli otettu huomioon ekologiset seikat laajasti. Lennot Pariisista Miamiin operoitiin ensimmäistä kertaa ottaen käyttöön useita ympäristöä säästäviä näkökohtia, kuten optimaalinen lentonopeus ja –reitti sekä jatkuvan liu’un nousu ja laskeutuminen. Yhteensä Air France säästi näillä keinoilla kahdesta kolmeen tonnia polttoainetta 9 ½ tuntia kestäneellä lennolla ja hiilidioksidipäästöjä [...]
Lisää...5. April 2010
Ranskalainen Air France on allekirjoittanut 2. huhtikuuta code share yhteistyösopimuksen Vietnam Airlinesin kanssa. Heinäkuun 3:sta päivästä lähtien lentoyhtiön asiakkaille tarjotaan suorat lennot Pariisin Charles de Gaulle lentokentältä Vietamiin, Hanoin ja Ho Chi Minh Cityn lentokentille. Molempiin kohteisiin operoidaan kolme viikottaista suoraa lentoa Vietnam Airlinesin Boeing 777-200 koneilla. Air Francen nykyiset lennot Ho Chi Minh Cityyn ja Hanoihin kulkevat [...]
Lisää...25. March 2010
Ranskalais-hollantilainen Air France – KLM lentoyhtiö allekirjoitti aiemmin tällä viikolla yhteistyösopimuksen venäläisen Aeroflot lentoyhtiön kanssa. Sopimus astuu voimaan 28. maaliskuuta, josta lähtien molemmat lentoyhtiöt tarjoavat lennot useisiin kohteisiin sekä Venäjällä että Ranskassa code share-yhteistyönä. Air France – KLM ja Aeroflot kuuluvat SkyTeam lentoyhtiöallianssiin ja ovat operoineet vuodesta 2002 lähtien code share-yhteistyönä lentoja Pariisin ja Moskovan välillä. Nyt yhteistyö [...]
Lisää...12. March 2010
Ranskalais-hollantilainen lentoyhtiöjätti Air France – KLM on kyllästynyt Ryanairin toimintaan Ranskassa ja aikoo tehdä yhtiöstä valituksen Brysseliin. Air France – KLM:n mukaan irlantilainen halpalentoyhtiö saa Ranskan valtiolta tukea sillä perusteella, että tuo maahan lisää matkustajia, jotka puolestaan aktivoivat Ranskan taloutta. Ranskan valtion myöntämät tuet halvempien lentokenttämaksujen muodossa Ryanairille nousevat 660 miljoonaan euroon vuositasolla. Air France – KLM:n mukaan [...]
Lisää...6. February 2010
Air France – KLM lentoyhtiöiden suosittu yhteinen Flying Blue – kanta-asiakasohjelma saa 123 000 uutta käyttäjää kuukausittain, viime vuonna luku oli 115 000. Lentoyhtiöiden kanta-asiakasohjelma tarjoaa etuja jo 17 miljoonalle matkustajalle, jotka voivat kerätä ja käyttää maileja myös 108:ssa Air France- KLM:n kanssa yhteistyössä olevassa lentoyhtiössä tai muussa yrityksessä. Flying Blue-ohjelman asiakkaista yli puolet ovat kansainvälisiä matkustajia, [...]
Lisää...
21. May 2010
0 Comments