RSS

Tuulivoimalat häiritsevät lennonjohtoa

Mon, May 25, 2009

Lennot, Uutiset

Tuulivoimaloiden lisääntyminen Britanniassa on aiheuttanut uuden ongelman lentoliikenteelle, kerrotaan Tekniikka&Talous lehdessä.

Britanniaan avatut uudet tuulivoimalat ovat huomattavan suuria, esimerkiksi Skotlannissa viime viikolla avattu voimala ulottuu 55 neliökilometrin alueelle ja nousee 110 metrin korkeuteen.

Tuulimyllyjen pyörivät lavat häiritsevät ensiötutkia, jotka seuraavat etenkin kevyempää lentoliikennettä.

Tämän seurauksena ilmavalvontajärjestelmään syntyy katvealueita, jolloin lennonjohto voi menettää tarkan tiedon lennon sijainnista.

Maailman suurin tutkanvalmistaja Raytheon myöntää ongelman olemassaolon.
”On mahdollista, että lentokone, joka lähestyy turbiinien takaa tai lentää niiden yläpuolella, jää huomaamatta” kertoo yrityksen johtaja Andy Zogg.

Nyt Raytheonilta on tilattu maailman ensimmäinen järjestelmä, jolla voi nähdä tuulivoimaloiden taakse. Järjestelmän on tilannut Britannian lennonjohtopalveluista vastaava National Air Traffic Services.

Uusi järjestelmä on ensimmäinen, joka pystyy suodattamaan tuulivoimaloiden aiheuttamat häiriöt tutkasta.

Järjestelmän kehtittämisestä aiheutuva lasku, 5,67 miljoonaa euroa, halutaan maksattaa tuulivoimalateollisuudella.

Suuria matkustajakoneita ei seurata ensiötutkajärjestelmällä, joten ongelma koskee vain kevyempää liikennettä.

,

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.