RSS

Matkatoimistot karsivat kesän valmismatkoja

Sun, May 3, 2009

Lennot, Uutiset

Tänä vuonna kesän valmismatkoja on tarjolla vähemmän kuin aikaisempina vuosina.

Matkatoimistot ovat joutuneet karsimaan tarjontaansa muutamalla prosentilla kysynnän heikkenemisen vuoksi.

Matkojen myynti on sujunut kuitenkin hyvin, vaikka ei aivan edelliskesän lukuihin ylläkkään.

Tom Selänniemi Aurinkomatkoista kertoo, että matkapäätöksiä emmitään nyt kauemmin.

Viime vuosi oli yksi kaikkien aikojen parhaista vuosista, joten se ei ole hyvä vertailukohta sanoo Selänniemi STT:lle antamassaan haastattelussa.

Viime talven matkamyynti sujui vielä normaaliin tapaan.
Kaisa Mäki-Kullas Finnmatkoilta kertoo, että talouden synkät näkymät eivät ehtineet vaikuttaa vielä tämän talven matkamyyntiin.

Ensi kesänä suomalaiset ottavat lennot tutuksi tulleisiin kohteisiin kuten Espanjan Aurinkorannikolle, Mallorcalle ja Kanariansaarille.

Tämä merkintä oli kirjoittanut:

- who has written 1315 posts on uutiset.halvatlennot.fi.


Ota yhteyttä kirjoittajaan

Palaute suljettu.